Polku sairaalaan ei pääse nurmettumaan...

 

Syöpätutkimusten yhteydessä kävi maaliskuussa ilmi, että minulla on polyyppi vasemmassa nenäontelossa. Kevään mittaan olin pyytänyt pariinkin kertaan pääsyä korvalääkärin vastaanotolle, jotta hän poistaisi polyypin. Sain lopulta ajan ja pari viikkoa sitten menin korvapolille operaatiota varten. Lääkäri suihkutti nenään kamalan makuista puudutusainetta ja työnsi sitten puikon päässä olevan kameran nenään. Hän yllättyi havaitessaan, että polyyppeja olikin monta. Näin ne itsekin tietokoneen näytöltä. Lääkäri totesi, että koska polyyppeja on useita, ne pitää poistaa leikkaussalissa. Hän kirjoitti minulle reseptin nenäsumutteesta, joka hyvässä lykyssä pienentää polyyppeja. Nyt odottelen aikaa ensinnäkin kontrollikäynnille ja sitten leikkaukseen, joka tarvitaan, ellei sitä ennen ihmettä tapahdu.

Kahden viikon päästä eli 20. heinäkuuta menen jälleen TT-kuvaukseen (moneskohan kerta tämä lienee). Ja tästä viikon päästä syöpälääkärin vastaanotolle. Sairaanhoitaja, joka antoi toukokuussa minulle vasta-ainehoitoja oli sitä mieltä, että minulle saatetaan vastedes antaa parin kolmen kuukauden välein biologista lääkettä ylläpitohoitona. Saapa nähdä, lääkärihän sen päättää. Pientä jännitystä alkaa jälleen väreillä ilmassa...

Vointini on viime aikoina ollut oikein hyvä. Kävelylenkkien ohella olen harrastanut jonkin verran juoksuakin. Helteiden aikaan olen tehnyt pari kertaa päivässä melko pitkiä uintireissuja vesijuoksuvyön kanssa.

PS Kerroin edellisessä postauksessani dramaattisesta auton pyörän irtoamisesta. Monen vaiheen jälkeen automme on jälleen kunnossa. Ikävä kyllä vakuutus korvasi vahingosta vain murto-osan, joten maksettavaa tuli aika paljon.

Kokemuksia karttuu...

 

Kävin tänään toisen kerran sairaalassa ottamassa pistoksen biologista lääkettä. Toimitus sujui juohevasti, kuten edelliselläkin kerralla. Ensimmäisen pistoksen jälkeen koin vähän aikaa jonkinvertaista väsymystä ja vilunväristyksiä. Tällä kertaa olo on tuntunut jokseenkin normaalilta. Kuntoni ja yleinen vointini on ollut viime aikoina hyvä.

Pari viikkoa sitten poistatin terveyskeskuksessa ompelet leikkauskohdasta korvan alta. Leikkauksen jälkeen kaksikin hoitajaa oli sanonut minulle, että ompelet sulavat itsekseen pois ja että ne, jotka jäävät törröttämään ihon pinnalle, voi nyppiä itse pois. No, minä yritin nykiä niitä irti. Ne tuntuivat kuitenkin olevan kovia ja jäykkiä kuin rautalanka, eivätkä ne inahtaneetkaan paikoiltaan. Houkuttelin vaimoa apuun, mutta hän ei suostunut puuhaan – onneksi, sillä ompelet poistanut sairaanhoitaja sanoi, ettei niitä itse saisikaan poistaa. Ihon pinnalla olevat ompelet olivat näet eri tekoa kuin ihon sisäiset.

 PS Viime viikolla vaimoni sanoi kauppareissunsa jälkeen, että autosta kuului outoa naputusta. Lähdin seuraavana päivänä viemään autoa huoltoon. Kävi kuitenkin niin, että ehdin vain puolimatkaan, kun tuo naputtava ääni äkkiä voimistui ja saman tien ajajan puoleinen etupyörä lähti omille teilleen vierien hyvän matkaa tiellä eteenpäin ja kurvaten sitten metsään. Autoon oli vaihdettu kesärenkaat vain viikkoa aiemmin. 

Jarrulevy kynti asvalttia, mutta sain auton ohjattua tien poskeen. Noudin karanneen renkaan metsästä ja tilasin hinauspalvelun paikalle. Hinausauton kuljettaja kiinnitti renkaan paikalleen hyödyntämällä muista renkaista irrottamiaan pultteja. Irronneen renkaan pultit olivat sinkoutuneet ties minne. Ja näin pääsin jatkamaan matkaani yhtä kokemusta rikkaampana.

 

Lääkäri soitti tänään, kuten minulle oli luvattukin.  Hän kertoi, että lääkäreiden pitämässä yhteisessä palaverissa oli päädytty siihen, että minulle annetaan kuuri vasta-ainehoitoja. Näin follikulaarinen lymfooma pyritään saamaan heti alkuunsa kuriin. Tämä oli minulle mieluinen päätös.

Edellisellä sairaalakäynnillä tapaamani lääkäri ehdotti, että tässä vaiheessa ei tehtäisi mitään, vaan taudin kehittyminen jätettäisiin seurantaan. Onneksi tulin silloin sanoneeksi, että aiemmalla käynnillä ylilääkäri oli kyllä maininnut hoitomuodon olevan nimenomaan vasta-ainehoidot, mikäli tautimuodoksi paljastuu follikulaarinen lymfooma.

Niinpä menen ensimmäisen kerran saamaan vasta-ainetta eli rituksimabia, joka on biologista lääkettä, tiistaina 3. toukokuuta. Hoitokertoja on yhteensä neljä, viikon välein. Sain tämän saman hoitokuurin kaksi vuotta sitten. Silloin hoitojen aikana ei ilmennyt mitään sivuoireita. Vasta-aine pistetään vatsaan. Koko toimenpide kestää vain kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen saa lähteä kotiin.

Enpä olisi arvannut, että tästä sairaskertomuksesta tulee näin pitkä. Tämä teksti on 51:s postaus. Ilahduttavaa on, että lukijoitakin useita; tällä hetkellä blogilla on n. 18 000 lukukertaa. Toivotan sinulle, hyvä lukijani, siunattua pääsiäisen aikaa! Kristus on ylösnoussut!

Tuttu vieras tuli käymään

 

Kävin eilen syöpälääkärin vastaanotolla kuulemassa tulokset patologin tutkimasta näytteestä. Näytteestä oli löytynyt follikulaarista lymfoomaa eli samaa tautimuotoa, jolla koko ruljanssi pari vuotta sitten alkoi. Tieto oli ilahduttava, sillä onhan kyse hitaasti leviävästä tautimuodosta. Jos näytteestä olisi löytynyt aggressiivista diffuusia suurisoluista lymfoomaa, jotka oli saatu aiemmin nujerrettua sytostaateilla, nyt olisi aloitettu uudet sytostaattihoidot.

Lääkärin mielestä tauti ei nyt välttämättä vaatisi mitään hoitotoimia, vaan se voitaisiin jättää seurantaan. Kerroin hänelle, että edellisellä käynnilläni ylilääkäri oli sanonut, että jos näytteestä löytyy follikulaarista tautimuotoa, sitä hoidetaan vasta-ainehoidoilla ja sädettämällä niitä kahta pientä esiintymää, jotka minulla on korvan alla ja rintakehän päällä. Tähän lääkäri totesi, että voidaan tehdä niin, että hän neuvottelee asiasta vielä kollegoiden kanssa. Hän lupasi soittaa tämän viikon torstaina, kumpaan ratkaisuun on päädytty. Vasta-ainehoitoja en pelkää lainkaan, sillä kun niitä viimeksi pari vuotta sitten annettiin, niistä ei tullut minulle minkäänlaisia sivuoireita.

On huomattavasti kevyempi mieli odottaa tulevaa kesää tietoisena siitä, että raskaita hoitoja ei ainakaan tässä vaiheessa tarvita. Kiitos Jumalalle ja uskollisille esirukoilijoille!

Pala palalta murtui pois...

 

Olin eilen leikkauksessa, jossa poistettiin korvan juuressa ollut patti. Leikkaus kesti tunnin ja viisitoista minuuttia ja onnistui ilmeisesti ihan hyvin. Kasvain, joka oli sylkirauhasen päällä ja osittain sen sisällä, saatiin irrotettua paikaltaan. Nyt se on matkalla patologin tutkimuspöydälle. Toivottavasti patologi on huomisen jälkeenkin töissä, sillä on mahdollista, että hoitajalakon seurauksena syöpähoidotkin viivästyvät.

Leikkaus tehtiin nukutuksen aikana, joten en tiennyt operaatiosta mitään ennen kuin heräsin noin kolmen ja puolen tunnin kuluttua. Herättyäni olin miltei heti tolkuissani. Minulla ei ollut minkäänlaista pahoinvointia eikä muitakaan oireita. Leikkauskohdassa en ole tuntenut tähän mennessä juuri minkäänlaista kipua, joten tuskin sitä on odotettavissa vastedeskään. Tunnottomuus ei ulotu poskilihaksiin asti, joten toiminnallista haittaa leikkauksesta ei ole.

Pääsin illalla kotiin yhdeksäntuntisen sairaalakeikan päätteeksi. Jos asiat etenevät normaaliin tapaan, saan diagnoosin parin viikon kuluttua. Tällä hetkellä tuntojani kuvastaa hyvin tuttu hengellinen laulu Saviruukku, jossa sanotaan muun muassa, että ”pala palalta murtui pois”.

Jännityskertomus jatkuu...

 

Viikon sisällä on tapahtunut monenlaista. Viikko sitten torstaina kävin TT-kuvauksessa. Tällä kertaa kanyyli saatiin paikalleen jo toisella yrittämällä; aiemmilla kerroilla se onnistui vasta neljännellä kerralla. Viime maanantaina oli sitten korvalääkärin vastaanotto. TT-kuvauksen tulokset olivat jo siihen mennessä valmistuneet. Sain tietää, että kuvauksissa oli löytynyt kaksi epäilyttävää esiintymää, toinen korvan alta ja toinen rintakehältä rintalihaksen edestä. Mistään muualta ei ollut löytynyt mitään hälyttävää.

Korvalääkäri tutki korvakäytävät, nenäontelon ja kurkun ja totesi, että minulla on polyyppi nenäontelossa. Tämä oli pieni yllätys, sillä minulla on viimeksi ollut polyyppeja hamassa nuoruudessani. Sitten minut ohjattiin sairaanhoitajan luo, joka kertoi, että minulle on varattu leikkausaika keskiviikolle 30. maaliskuuta. Korvan juuressa olevasta patista leikataan sen verran kudosta, että patologi voi sen perusteella määritellä taudin laadun. Leikkauksen ajaksi minut nukutetaan. Patologilla menee näytteen tutkimiseen tavallisesti kaksi viikkoa.

Eilen minulla oli aika syöpälääkärin vastaanotolle. Onneksi lääkäri oli sama kuin edellisellä vastaanottokäynnilläni. Lääkäri pyysi heti alkuun ottamaan ylävartalon paljaaksi. Hän tunnusteli rintakehääni niiltä paikoin, missä kuvissa oli näkynyt 18 x 8 millin kokoinen kasvain. Hän ei kuitenkaan löytänyt sitä, vaikka tunnusteli kahteenkin kertaan.

Olin tehnyt etukäteen listan kysyttävistä asioista. Lääkärin vastauksista hahmottui ainakin neljä prognoosivaihtoehtoa:

1) Jos näyte paljastaa, että kyseessä on diffuusi suurisoluinen lymfooma, aloitetaan välittömästi sytostaattihoidot, jotka ovat todennäköisesti tujumpia kuin aiemmin kokemani. Minullahan lymfooma vaihtui toissa syksynä follikulaarisesta diffuusiksi.

2) Jos kyseessä on follikulaarinen lymfooma, hoitona on sädehoito noihin kahteen kohtaan ja vasta-ainehoidot. Tämä olisi varsin lempeä hoitomuoto.

3) Lymfooma on muuntunut edelleen joksikin muuksi, jolloin hoito on sellainen kuin se syöpälaatu edellyttää.

4) Ei olekaan kyse syövästä, vaan jostain muusta.

Mikä tahansa näistä vaihtoehdoista on lääkärin mukaan mahdollinen, joskin viimeksi mainittu epätodennäköisin, näin ymmärsin.

Kysyin, mitä sitten tehdään, jos rankkojen hoitojen päätyttyä kävisi niin, että syöpä jälleen uusisi. Lääkäri vastasi, että sitten annetaan uusia hoitoja.

Palasin vielä lopuksi siihen edellisellä kerralla kuulemaani lääkärin lausumaan, että minä olisin vielä viiden vuoden perästä elossa. Kysyin, mihin muuhun kuin ammatilliseen kokemukseensa hän nojaa näin sanoessaan. Hän vastasi, että esiintymät ovat paikallisia ja pieniä, vain muutaman gramman painoisia. Toisena perusteena väitteelleen hän sanoi sen, että minä olen hyväkuntoinen. Totta onkin, että kuntoni on ollut hyvä, ja verikokeiden ja sydänfilmin tulokset olivat nytkin oikein hyvät.

Lähtiessä kiitin lääkäriäni empaattisesta asenteesta. Nyt sitten taas odotellaan, mitä tuleman pitää. Odottavan aika on pitkä ja välillä tuskallinen, mutta jättäydyn sen varaan, että ”Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä (Ps. 37:16)”.

Syöpä uusimassa?

 

Huomasin jouluaattona vasemman korvani alla pienen kohouman. Se herätti aika tavalla huolta. Oliko syöpä uusimassa? Kun sitten luin, että koronarokote voi turvottaa imusolmukkeita, huojennuin. Olinhan äskettäin ottanut kolmannen koronapiikkini. Tammikuun kymmenentenä päivänä kävin TT-kuvauksessa, jonka tulokset kertoivat kaiken olevan kunnossa. Tämä huojensi mieltäni lisää.

Koko asia miltei unohtui, kunnes viime aikoina rupesin tutkimaan tuota kohoumaa tarkemmin. Minusta vaikutti, että se on hieman kasvanut. En saanut asiasta rauhaa, joten soitin sairaalaan ja pyysin saada päästä syöpälääkärin vastaanotolle. Eilen tuo vastaanotto oli. Lääkäri tunnusteli tuota pattia ja totesi, että kyllä, se on syytä kuvata ja leikata pois. Mitään muuta hälyttävää hän ei löytänyt tunnusteltuaan imusolmukkeita eri puolilta kehoa. Niinpä odotan, että kahden viikon sisällä nuo aiotut toimenpiteet tehdään. Ja ehkä kuukauden päästä kuulen tulokset.

Kerroin lääkärille, millaisia pelkoja tuon patin löytäminen oli herättänyt. Tiesin, että uusiutuvaa syöpää on vaikeampi hoitaa ja että käytettävät lääkkeet ovat entistä rajumpia. Sanoin, että kuolema taitaa olla nyt jo aika lähellä. Lääkäri kysyi, kuinka kauan minä olin ajatellut vielä eläväni. Sanoin, että ehkä noin vuoden. Tähän lääkäri totesi omana arvionaan, että olisin elossa vielä viiden vuoden päästä. Tämän hän sanoi tietysti nimenomaan syöpälääkärinä. Kysyin, mihin hän perustaa arvionsa. Hän vastasi toteamalla, että hän on uransa aikana hoitanut satoja syöpäpotilaita. Lohduttavasti sanottu, mutta Herra yksin tietää…

Näin epävarmuus ja odottelu jatkuvat. Onnellista tietysti olisi, jos tutkimuksissa selviäisi, että syöpä ei ole levinnyt. Edellisestä TT-kuvauksesta on aikaa vain kaksi kuukautta, mutta jos tauti on ärhäkkää lajia, se ehtii siinäkin ajassa leviämään. Eräs luottoystäväni lähetti minulle pari päivää sitten Raamatun Sanan, jonka hän oli rukouksessa kokenut saavansa minua varten: Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun.  Sinun sanaasi, Jumala, minä ylistän, sinuun minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan kuolevainen? (Ps. 56:4-5.) Tätä Sanaa olen sittemmin pyöritellyt paljon mielessäni. Jumalan Sanassa on voima.