Kuvauksessa

Tänään minulle tehtiin PET/TT-kuvaus. Tuntui varsin tahkealta lähteä jälleen sairaalaan, kun olin saanut olla toista kuukautta kotioloissa ja kun vointi on ollut jo pari viikkoa ihan hyvä. Taksi tuli noutamaan vartin yli seitsemän aamulla.

Odottelin sairaalassa vuoroani puolisen tuntia ennen kuin minut kutsuttiin sisään. Ensi toimena oli riisuttava päällysvaatteet, kengät ja kaikki, missä oli metallia. Sitten hoitaja halusi nähtäväkseen täyttämäni esitietolomakkeen, jossa oli monenlaisia terveyteen liittyviä kysymyksiä ja kysymys, jossa tiedusteltiin, oliko minulla ahtaan paikan kammoa. Tähän olin vastannut kieltävästi. Sitten hoitaja onnistui työntämään käsivarren taipeen suoneen kanyylin, tosin vasta toisella yrittämällä.

Tämän jälkeen minut ohjattiin toiseen huoneeseen sängylle makaamaan. Suoneen alettiin tiputtaa keittosuolaa ja jonkin ajan kuluttua sen ohella 6 mg radioaktiivista merkkiainetta. Merkkiaine kulkeutuu verenkierron mukana mahdollisiin syöpäkohteisiin. Jotta aine ehtisi kulkeutua kaikkialle kehoon, oli levättävä kaikessa rauhassa 50 minuuttia. Etukäteen tuo aika tuntui pitkältä, mutta kun hoitaja tuli sanomaan, että nyt lähdetään kuvaukseen, ihmettelin, että joko nyt. Ilmeisesti olin välillä torkahtanut.

Kuvauksessa yhdistyy kaksi menetelmää, tietokonetomografia (TT) ja PET-kuvaus. Laite on samantapainen kuin TT-kuvauksessa käytetty, joten toimitus tuntui tutulta. Se kuitenkin kesti selvästi kauemmin (noin puoli tuntia) kuin TT-kuvaus, joka kestää vain muutaman minuutin. Minusta tuntui, että lavitsa, jolla makasin, pysyi pitkään ihan paikallaan, mutta se kuulemma liikkui koko ajan hyvin hitaasti. PET-kamera näet kuvaa kehoa hyvin tarkasti ja havaitsee merkkiaineen lähettämän säteilyn paljastaen siten syövän sijainnin kehossa.

No, nyt tietysti toivon hartaasti, että syöpää ei näissä tutkimuksissa enää ole löytynyt. Varmuuden asiasta saan viikon päästä perjantaina lääkärin vastaanotolla. Joten taas odotellaan – ja jännitetään.

Kuvantamiseen, josta kerroin edellisessä postauksessani, on nyt aikaa kaksi viikkoa. Sen jälkeen on vielä odotettava noin viikko ennen kuin pääsen kuulemaan tutkimuksen tulokset. Vuoden verran olen saanut odottaa milloin mitäkin operaatiota, tutkimusta ja tutkimustuloksia. Näyttää kuitenkin siltä, että odottamiseen ei koskaan totu; seuraava etappi nostaa joka kerta huolta pintaan.

Tällä kertaa huolta ja pientä pelkoa herättää se, että tuleva tutkimus osoittaisi syöpää olevan vielä jäljellä. Siinä tapauksessa hoitoja ilmeisesti jatkettaisiin ainakin 1–2 kertaa. Hoitokertojen maksimimäärä lienee kaiken kaikkiaan kahdeksan kertaa. Toinen askarruttava asia on se, miten osaan elää sen jälkeen, jos saankin terveen paperit. Kun olen sairastellut jo melko pitkään, onko minulle päässyt kehittymään sairaan identiteetti. Usein olen rukouksissani pyytänyt Jumalalta rohkeutta elää täysillä terveenä, olipa tämä aika sitten minkä mittainen tahansa.

Olen nyt ollut reilun viikon verran melko hyvässä kunnossa. Enää ei reipaskaan kävely juuri hengästytä. Olen jälleen alkanut toteuttaa tutuksi tullutta voimisteluohjelmaani. Sydämen syke on vähitellen rauhoittunut niin, että se alkaa olla jo miltei normaali. Yöunet ovat parantuneet, ja päiväunet ovat makoisia. Ruokakin on alkanut maistua, mitä on edesauttanut se, että vaimo on alkanut maustaa ruokia entistä enemmän. Ihan suoraviivaista toipuminen ei kuitenkaan ole, sillä välillä on levottomampia öitä ja rasittavampia päiviä.