Jännityskertomus jatkuu...

 

Viikon sisällä on tapahtunut monenlaista. Viikko sitten torstaina kävin TT-kuvauksessa. Tällä kertaa kanyyli saatiin paikalleen jo toisella yrittämällä; aiemmilla kerroilla se onnistui vasta neljännellä kerralla. Viime maanantaina oli sitten korvalääkärin vastaanotto. TT-kuvauksen tulokset olivat jo siihen mennessä valmistuneet. Sain tietää, että kuvauksissa oli löytynyt kaksi epäilyttävää esiintymää, toinen korvan alta ja toinen rintakehältä rintalihaksen edestä. Mistään muualta ei ollut löytynyt mitään hälyttävää.

Korvalääkäri tutki korvakäytävät, nenäontelon ja kurkun ja totesi, että minulla on polyyppi nenäontelossa. Tämä oli pieni yllätys, sillä minulla on viimeksi ollut polyyppeja hamassa nuoruudessani. Sitten minut ohjattiin sairaanhoitajan luo, joka kertoi, että minulle on varattu leikkausaika keskiviikolle 30. maaliskuuta. Korvan juuressa olevasta patista leikataan sen verran kudosta, että patologi voi sen perusteella määritellä taudin laadun. Leikkauksen ajaksi minut nukutetaan. Patologilla menee näytteen tutkimiseen tavallisesti kaksi viikkoa.

Eilen minulla oli aika syöpälääkärin vastaanotolle. Onneksi lääkäri oli sama kuin edellisellä vastaanottokäynnilläni. Lääkäri pyysi heti alkuun ottamaan ylävartalon paljaaksi. Hän tunnusteli rintakehääni niiltä paikoin, missä kuvissa oli näkynyt 18 x 8 millin kokoinen kasvain. Hän ei kuitenkaan löytänyt sitä, vaikka tunnusteli kahteenkin kertaan.

Olin tehnyt etukäteen listan kysyttävistä asioista. Lääkärin vastauksista hahmottui ainakin neljä prognoosivaihtoehtoa:

1) Jos näyte paljastaa, että kyseessä on diffuusi suurisoluinen lymfooma, aloitetaan välittömästi sytostaattihoidot, jotka ovat todennäköisesti tujumpia kuin aiemmin kokemani. Minullahan lymfooma vaihtui toissa syksynä follikulaarisesta diffuusiksi.

2) Jos kyseessä on follikulaarinen lymfooma, hoitona on sädehoito noihin kahteen kohtaan ja vasta-ainehoidot. Tämä olisi varsin lempeä hoitomuoto.

3) Lymfooma on muuntunut edelleen joksikin muuksi, jolloin hoito on sellainen kuin se syöpälaatu edellyttää.

4) Ei olekaan kyse syövästä, vaan jostain muusta.

Mikä tahansa näistä vaihtoehdoista on lääkärin mukaan mahdollinen, joskin viimeksi mainittu epätodennäköisin, näin ymmärsin.

Kysyin, mitä sitten tehdään, jos rankkojen hoitojen päätyttyä kävisi niin, että syöpä jälleen uusisi. Lääkäri vastasi, että sitten annetaan uusia hoitoja.

Palasin vielä lopuksi siihen edellisellä kerralla kuulemaani lääkärin lausumaan, että minä olisin vielä viiden vuoden perästä elossa. Kysyin, mihin muuhun kuin ammatilliseen kokemukseensa hän nojaa näin sanoessaan. Hän vastasi, että esiintymät ovat paikallisia ja pieniä, vain muutaman gramman painoisia. Toisena perusteena väitteelleen hän sanoi sen, että minä olen hyväkuntoinen. Totta onkin, että kuntoni on ollut hyvä, ja verikokeiden ja sydänfilmin tulokset olivat nytkin oikein hyvät.

Lähtiessä kiitin lääkäriäni empaattisesta asenteesta. Nyt sitten taas odotellaan, mitä tuleman pitää. Odottavan aika on pitkä ja välillä tuskallinen, mutta jättäydyn sen varaan, että ”Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä (Ps. 37:16)”.