Pieniä elämän merkkejä

Olen havaitsevinani kuntoutumisessa jonkinvertaista edistystä. Hiihtolenkit jäivät seitsemään kertaan, joten ilmojen lämmittyä olen jälleen siirtynyt reippaaseen kävelyyn. Hyvin jaksan. Töitäkin olen viime aikoina saanut tehdä käännöstoimistossamme melko mukavasti. Teemme niitä yhdessä vaimon kanssa. Välillä nämä työt ovat olleet koronan takia vähissä.

Harrastuksissakin on hieman elpymistä. Olen pitkästä aikaa ruvennut ajamaan taas rallia hommattuani uudet laitteet, Playstation 4 pron ja Logitechin ratin ja polkimet. Näyttönä toimii TV ja pelinä viime aikoina Gran Turismo Sport, joka on hyvin realistinen simulaatioajopeli. Olen kohta käynyt läpi peliin kuuluvan rallikoulun, jossa on viitisenkymmentä, toinen toistaan vaikeampaa osiota. Sanajahti-nimistä sanapeliä pelaan jonkin aikaa päivittäin, nykyään usein yhdessä vaimon kanssa. Nautin näistä yhteisistä hetkistä. Kyseessä on verkkopeli, jossa pelaajia voi olla yhtä aikaa toista tuhattakin. Lukemisesta olen aina nauttinut, niin nytkin. Luen kaunokirjallisuutta, dekkareita ja hengellistä kirjallisuutta. Lenkeilläni kuuntelen miltei aina Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -lähetystä, jossa hän käy Raamattua läpi jae jakeelta.

Silloin kun keskityn töihin tai harrastuksiin, ei joutavia pääse helposti mieleen. Silti on hetkiä ja päiviä, jolloin mieli mataa ja pelot myrkyttävät mieltä. Alttius peloille syntyi jo lapsuudessa isäni äkillisen kuoleman myötä. Kun pelko nousee, opettelen puhdistamaan mieleni Jumalan Sanalla.

Puhuin äskettäin puhelimessa hyvän ystäväni ja uskollisen esirukoilijan kanssa. Hänelläkin oli ollut viime aikoina tilanne, joka oli aiheuttanut voimakasta pelkoa ja ahdistusta. Kun hän sitten purki tuntojaan Jumalalle, hän sai rohkaisuksi psalmin 34 jakeen 5: ”Minä käännyin Herran puoleen ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta.” Tämä Sana toi tälle ystävälleni siinä hetkessä täyden vapauden. Ystäväni koki, että tuo jae, niin kuin koko psalmikin, on myös minulle täsmälääkettä. Niinpä olen alkanut rukoilla tuon psalmin sanoin, muuttaen kuitenkin imperfektimuodot preesensiksi. Rukoilen siis tähän tapaan: Minä käännyn Herran puoleen ja hän vastaa minulle. Hän vapauttaa minut kaikesta pelosta. Tai esimerkiksi jae 20 vähän persoonallisemmaksi muutettuna: Monet vaivat kohtaavat minua, mutta kaikista niistä Herra minut vapauttaa. Daavidin Jumala on myös minun Jumalani, eikä hän ole menettänyt voimaansa ja kykyänsä auttaa.

Ilokseni voin todeta, että vaimoni on ollut jo hyvän aikaa valoisalla ja vapautuneella mielellä. Ei ole päivää, jolloin en kuulisi hänen laulavan. Tämä tuo ilman muuta minunkin elämään valoisampaa pohjasävyä.

Valoa kohti

 

Nyt kun viimeisestä hoidosta on aikaa liki kaksi kuukautta, on fyysisellä puolella havaittavissa jonkin verran edistystä. Tukka ja parta kasvavat. Unen laatu on parantunut ja sen myötä ovat päiväunet jääneet pois ohjelmasta. Kävelylenkit sujuvat ihan kevyesti, kuten myös voimisteluohjelmat, ja hiihtämäänkin olen päässyt jo muutamia kertoja. On kuitenkin sanottava, että juuri hiihtäessäni huomaan, ettei kunto toki ole vielä lähelläkään sitä tasoa, millä se oli vuosi sitten.

Psyykkisesti asiat eivät ole niin hyvällä tolalla. Keskimäärin olo on ollut huojentunut ja rauhallinen, mutta aina välillä mieleen luikertelee huolta ja pelkoakin. Kun sain kutsun röntgenkuvaukseen, josta edellisessä postauksessani mainitsin, mielialani notkahti joksikin aikaa ihan kunnolla. Tuli tunne, etteivät nämä tutkimukset lopu koskaan. Röntgenkuvauksen aika on muuten 6. huhtikuuta.

Blogini nimenä on Syövän varjosta valoon. Ajattelen niin, että tulen kyllä elämään loppuelämäni syövän varjossa, mutta kurottaudun kohti sitä valoa, joka säteilee Kristuksen kasvoilta. Sieltä saan lohdun, toivon ja uskalluksen elää siinä hetkessä, joka on käsillä. Suuresti kunnioittamani, edesmennyt sielunhoitoterapeutti Erik Ewalds puhui äskettäin Radio Deissä tähän tapaan: todellinen terveys on sitä, että suostun elämään siinä tilanteessa, missä olen, vaikka olisin sairas tai jopa kuolemassa; hyväksyn toisin sanoen vallitsevat olot ja itseni niiden keskellä. Kirjassa Kasvun tie hän sanoo: ”Iankaikkinen elämä merkitsee sitä, että ihminen elää sitä iankaikkisuuden osaa, joka on kullakin hetkellä mahdollinen. Ja se on nykyhetki. Ihminen, joka ei elä nykyhetkeä, ei ole terve.”

PS Mainittakoon vielä sellainen seikka, että tällä blogilla on tähän mennessä ollut jo reippaat 10 000 katselukertaa. En siis kirjoittele vain itseäni varten. Tuntuu mukavalta, että sinäkin, joka tätä nyt luet, olet mukana.

Päättötodistus

Tänä aamuna kävimme vaimon kanssa lääkärin vastaanotolla kuulemassa viikon takaisten tutkimusten tulokset. Lääkäri totesi ensi sanoikseen: ”Hyvältä näyttää.” Hän kertoi sitten, että tutkimuksissa ei enää löydetty mitään lymfooman aktiivisuuteen viittaavaa.

Ainoa asia, joka noissa tutkimuksissa oli tullut ilmi, oli se, että vasemman keuhkon yläosassa oli todennäköisesti infektioon viittaava muutos. Tästä lääkäri totesi, ettei sillä ole tekemistä syöpäsairauden kanssa ja että se saattaa kadota sieltä omia aikojaankin. Veriarvoni olivat kauttaaltaan hyvät, myös tulehdusarvo. Minun on kuitenkin käytävä tuon infektioon viittaavan muutoksen takia kuukauden päästä röntgenkuvauksessa.

Näillä näkymin ensimmäinen kontrollikäynti olisi neljän kuukauden päässä. Silloin ei ole tiedossa mitään kuvantamisia, vaan ainoastaan muita asiaan kuuluvia verikokeita ja tutkimuksia.

Pientä draamaa syntyi siitä, että olin saanut sairaalalta tekstiviestitse kutsun, joka viittasi virheelliseen osoitteeseen. Kutsussa sanottiin, että oli mentävä Sädesairaalan poliklinikalle. Kun saavuimme ovelle, huomasimme, että se oli lukossa. Kurkittuamme sisälle näimme, että siellä oli kaikki hujan hajan. Soitin uuteen keskussairaalaan ja sain sieltä tietää, että sädesairaalakin oli muuttanut uuden sairaalan tiloihin ja että meidän oli tultava sinne. Hoppuhan siinä tuli, mutta myöhästymisestämme huolimatta pääsimme heti lääkärin pakeille. Kuulimme, ettei ollut ensimmäinen kerta, kun potilaalle oli annettu väärä osoite.

Olo on nyt huojentunut mutta samalla jotenkin tyhjä. Tietoa on saanut jännittää niin pitkään, ettei se oikein tahdo vielä mennä jakeluun. Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette jaksaneet muistaa minua rukouksissani ja ennen kaikkea Jumalalle, kaiken hyvän lähteelle! Olen kiitollinen, jos jaksatte vastakin muistaa. Kirjoittelen kyllä vastakin kuulumisiani tähän blogiin