Seuraa

lauantai 4. huhtikuuta 2026

Puolivuotiskatsaus



Parisen viikkoa sitten kävin jälleen TT-kuvauksessa, ja noin viikko sitten menin lääkärin vastaanotolle kuulemaan tulokset. Ilokseni minua vastassa oli jälleen tuo edellisessä postauksessa mainitsemani erikoislääkäri, jonka kykyyn kohdata potilas olen erityisesti mielistynyt. Tällä kertaa hän totesi heti alkuun, että kaikki näyttää olevan kunnossa, niin kuvauksen tulokset kuin verikokeetkin. Sitten hän vielä päällisin puolin tutki minua, minkä jälkeen siirryimme ihan muihin puheenaiheisiin. Nytkään hänellä ei tuntunut olevan mitään kiirettä. Tästäkin kohtaamisesta jäi oikein hyvä maku.

Tietysti olin hyvin huojentunut näistä tutkimustuloksista. Olin tälläkin kertaa etukäteen jännittänyt tuloksia, vaikka en ollut itse huomannut mitään merkittäviä oireita kehossani. Siitä ei näytä olevan paljon apua, että vastaavia tilanteita on ollut monesti aiemminkin. 

Nyt olen voinut nauttia pääsiäisen ilosanomasta vapautunein mielin - kuitenkin tietoisena siitä, että puolen vuoden päästä odottaa jälleen seuraava kontrollikäynti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti