Lääkäri soitti tänään, kuten minulle oli luvattukin.  Hän kertoi, että lääkäreiden pitämässä yhteisessä palaverissa oli päädytty siihen, että minulle annetaan kuuri vasta-ainehoitoja. Näin follikulaarinen lymfooma pyritään saamaan heti alkuunsa kuriin. Tämä oli minulle mieluinen päätös.

Edellisellä sairaalakäynnillä tapaamani lääkäri ehdotti, että tässä vaiheessa ei tehtäisi mitään, vaan taudin kehittyminen jätettäisiin seurantaan. Onneksi tulin silloin sanoneeksi, että aiemmalla käynnillä ylilääkäri oli kyllä maininnut hoitomuodon olevan nimenomaan vasta-ainehoidot, mikäli tautimuodoksi paljastuu follikulaarinen lymfooma.

Niinpä menen ensimmäisen kerran saamaan vasta-ainetta eli rituksimabia, joka on biologista lääkettä, tiistaina 3. toukokuuta. Hoitokertoja on yhteensä neljä, viikon välein. Sain tämän saman hoitokuurin kaksi vuotta sitten. Silloin hoitojen aikana ei ilmennyt mitään sivuoireita. Vasta-aine pistetään vatsaan. Koko toimenpide kestää vain kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen saa lähteä kotiin.

Enpä olisi arvannut, että tästä sairaskertomuksesta tulee näin pitkä. Tämä teksti on 51:s postaus. Ilahduttavaa on, että lukijoitakin useita; tällä hetkellä blogilla on n. 18 000 lukukertaa. Toivotan sinulle, hyvä lukijani, siunattua pääsiäisen aikaa! Kristus on ylösnoussut!

Taudinkuva tarkentuu

Menin eilen toista kertaa sytostaattihoitoihin. Ennen niitä minulla oli lääkärin vastaanottoaika. Tapasin nyt ensimmäistä kertaa syöpätautien erikoislääkärin; aiemmin olin ehtinyt olla tekemisissä ainakin viiden eri lääkärin kanssa. Tämä lääkäri oli hyvin pätevän tuntinen, ja hän selvitti tarkoin taudinkuvaa, joka oli siis, kuten aiemmin kerroin, muuttunut aggressiivisemmaksi. Minulla on nyt diffuusi suurisoluinen lymfooma, joka on yleisin ns. non-Hodgkin-imusolmukesyövistä. Tautiin sairastuu Suomessa vuosittain noin 300 ihmistä. Tauti on nopeasti etenevä, ja ilman hoitoa se johtaa nopeasti kuolemaan.

Tauti on kuitenkin hoidettavissa niin, että se voi parantua täysin. Uusiutumisriski on silti olemassa. Jos tauti ei uusiudu hoitojen jälkeen kahden ensimmäisen vuoden aikana, se saattaa pysyä pitempäänkin poissa.

Tautia hoidetaan vasta-ainelääkkeen rituksimabin ja solusalpaajien yhdistelmällä, ja juuri tämän hoidon sain eilisellä sairaalakäynnilläni. Tällä kertaa kaikki hoitotoimet sujuivat ilman ongelmia oikein mukavan, ennalta tutun hoitajan valvonnassa.  Lisäksi viitenä päivänä on otettava suuriannoksinen kortisonilääke. Liekö tämä kortisoniannos vaikuttanut siihen, että viime yönä nukkuminen oli huonoa. Leposykekin oli selvästi normaalia korkeampi, niin kuin Oura-älysormukseni kertoi.

Lisäjännitystä elämään tuo se, että tänä iltana on pistettävä vatsaan ns. valkosoluestäjä. Hoitaja varoitteli minua, että siitä voi lähipäivinä seurata pahojakin luustokipuja. Jos niin käy, on vain syötävä kipulääkkeitä tarpeen mukaan.

Juuri nyt oloni on nuutunut, mutta mitään haitallisia sivuoireita ei vielä ole. Ne tulevatkin yleensä viiveellä.

Vasta-ainehoidot

 

Vasta-ainehoidot aloitettiin 25. toukokuuta tiputtamalla neste suoraan suoneen. Näin haluttiin saada selville, miten hyvin siedän nämä lääkeaineet. Toimitus kesti parisen tuntia, ja sain sen aikana kuulla hoitoa antavalta sairaanhoitajalta, että luuytimestänikin oli löytynyt syöpäsoluja. Tämä tieto ei kuitenkaan ollut muuttanut hoitosuunnitelmaa. Hoidon aikana ei ilmennyt minkäänlaisia oireita, joten pääsin pian kotiin. Vasta-ainehoitoa annettiin kaikkiaan neljä kertaa viikon välein. Ensi kertaa lukuun ottamatta vasta-aine pistettiin vatsaan. Toimenpide kesti kaikkineen vain kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen sain lähteä kotiin. Hoitojen aikana ja niiden jälkeen ei ilmennyt mitään oireita.

Hoitojen päätyttyä lääkäri kertoi, että minun olisi tultava kontrollikäynnille kahden kuukauden päästä 19. elokuuta. Silloin tehtäisiin jälleen koko vartalon tietokonekuvaus ja otettaisiin luuydinnäyte. Nähtäisiin, millainen hoitovaste siinä vaiheessa olisi.

Olin koko kesän ja alkusyksyn erittäin hyvässä kunnossa. Lenkkeilin metsäpoluilla, uin aika paljon ja tein 30 - 40 minuutin aamuvoimisteluohjelman joka arkiaamu, niin kuin olin tehnyt jo vuosia. Heinäkuun puolivälistä lähtien marjastin ahkerasti ja keräsin yhteensä n. 350 litraa marjoja. Olin aika toiveikkaalla mielellä siksikin, että verenkuvassani ei ollut koko kevään ja alkukesän aikana ilmennyt juuri mitään poikkeavaa. Verikokeita oli otettu usein: ennen joka toimenpidettä ja tutkimusta. Heinäkuun puolenvälin jälkeen huomasin ikäväkseni, että vasempaan nivuseen oli kasvamassa patti. Tämä havainto laski toiveikkuuttani, ja aloin aavistella, ettei tästä pelkällä vasta-ainehoidolla taideta selvitä…

Diagnoosi

 

Pari viikkoa sain jälleen odotella patologin tutkimuksen tuloksia. Tiistaina 21. huhtikuuta minut leikannut lääkäri sitten soitti ja kertoi karun totuuden: näytteestä oli löytynyt syöpäsoluja. Seuraavana päivänä sain sairaalasta soiton, että minun oli mentävä verikokeisiin ja kolmen päivän päästä koko vartalon tietokonekuvaukseen. Tästä nähtäisiin, onko tauti levinnyt muuallekin kehoon.

Tämä tietokonekuvaus oli helppo ja varsin nopea toimenpide. Siinä vain maattiin selällään liikkumatta kädet pään taakse taivutettuna. Lavitsa, jolla makasin, liikkui edestakaisin tietynlaisen portin läpi. Välillä oli vedettävä henkeä ja oltava hengittämättä jonkin aikaa. Samalla suoneen laskettiin varjoainetta, joka tuntui kehossa lämpimänä aaltona.

Alkoi tuntua, että elämä on alituista odottamista. Seuraavaksi oli määrä mennä Sädesairaalalle kuulemaan tiekonekuvauksen tuloksia. Toukokuun 8. päivänä tapasin siellä lääkärin, joka ensi töikseen otti minusta luuydinnäytteen. Hän antoi ensin puudutuspiikin lonkkaan, työnsi sitten voimalla neulan lonkkaluuhun asti ja imaisi sieltä näytteen. Tästä selviäisi myöhemmin, löytyykö syöpäsoluja luuytimestäkin.

Sitten lääkäri totesi, että voitaisiin vähän jutella. Näin heti hänen kasvoistaan, että hyviä uutisia ei ollut odotettavissa. Sanoinkin tämän havaintoni hänelle. Hän kertoi, että kyllä, syöpäsoluja on löytynyt eri puolilta kehoa, eniten alavatsan alueelta. Kysyin, mistä taudista tarkalleen ottaen on kyse. Hän määritteli syövän follikulaariseksi lymfoomaksi. Se on lääketieteellisesti ajatellen parantumaton tauti, mutta hitaasti etenevä ja hyvin hoidettavissa. Ikävä kyllä se saattaa myös uusia.

Tämä lääkäri oli empaattisin niistä monista lääkäreistä, joita olen tähänastisen hoitopolkuni aikana tavannut. Hän sanoi, että minua alettaisiin hoitaa vasta-aineella, rituksimabilla, joka tehoaa hyvin tähän syöpälajiin. Tämä vasta-ainehoito on yleensä hyvin siedettyä, eikä kaikille tule edes haitallisia sivuoireita.