Seuraa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukutus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. lokakuuta 2020

Kolmas leikkaus



Tietokonekuvaus tehtiin ja luuydinnäyte otettiin kontrollikäynnillä sovittuun aikaan ja jäin odottamaan tuloksia, jotka saisin tietää kahden viikon päästä eli 2. syyskuuta. Ajelin tuona päivänä taas kerran jännittynein mielin sairaalalle. Olivatko vasta-ainehoidot tehonneet? Lääkäriltä sain kuulla, että imusolmukkeet eri puolilla kehoa olivat pienentyneet ja että luuytimestä ei enää löytynyt syöpäsoluja. Näiden hyvien tietojen vastapainona oli kuitenkin nivustaipeeseen kasvanut patti. Neuvoteltuaan erikoislääkärin kanssa tämä syöpätauteihin erikoistuva lääkäri päätti, että tuo patti tulisi leikata pois, jotta saataisiin tietää, oliko tautimuoto muuttunut ärhäkämmäksi.

Pian tämän jälkeen sain tiedon, että leikkaus tehtäisiin parin viikon päästä 15. syyskuuta heti aamusta. Leikkaukseen valmistautuminen alkoi tuntua jo rutiinilta; olisihan tämä jo kolmas leikkaus noin puolen vuoden sisällä. Tämäkin leikkaus tehtiin nukutuksessa. Se kesti noin tunnin, ja minä vetelin sikeitä kaksi ja puoli tuntia. Patti saatiin hyvin poistetuksi. Toivuin leikkauksesta nopeasti, ja kun olin saanut haavanhoito-ohjeet, pääsin kotiin iltapäivällä jo ennen kolmea. Tulomatkalla joku ajoi moottoritien yksisuuntaisella kaistalla vastakarvaan ja oli vähällä törmätä taksiin, jolla matkustin. Siinäkin oli hengenlähtö lähellä.

Koko sen päivän tunsin vointini melko hyväksi, mutta seuraavana päivänä oloni oli aivan erilainen. Lihaksiani särki, olo oli voipunut, väsytti kovasti ja iltaa kohden kuume nousi. Minua oli ohjeistettu, että sairaalaan pitää ottaa yhteyttä heti, jos kunto selvästi huononee ja tulee kuumetta. Niinpä soitin sinne ja kysyin, mitä tehdä. He kutsuivat minut päivystyspolille. Vaimoni lähti kuskaamaan minut sinne.

Saimme odotella aika pitkään ennen kuin minua alettiin tutkia. Pian kävi selväksi, että minun oli jäätävä yöksi sairaalaan. Seuraavana päivänä otettiin UÄ-kuva leikkaushaavan seudusta, joka oli turvonnut. Kuvan ottaja sanoi, että näyttää siltä kuin leikkausarven alla olisi verta. Minut leikannut lääkäri tuli sitten tutkimaan minut ja päätti saman tien, että haavaa pitää leikata jonkin verran auki ja katsoa, mitä siellä alla on. Näin hän tekikin ja puristeli ronskein ottein haava-aluetta ronkkien sitä samalla jollain instrumentilla. Tarkoitus oli turistaa sieltä pois se, mikä oli ylimääräistä. Verta sieltä ei kuitenkaan tullut, vaan imunestettä. Sitten haava ommeltiin umpeen ja jäätiin odottamaan, mitä tapahtuu.

Jouduin jäämään toiseksikin yöksi sairaalaan. Tässäkin huoneessa oli kaikkiaan neljä potilasta. Yhdellä heistä oli hyvin paha yskä ja hän kakisteli ja yökkäili tuon tuosta, joten se ei ollut kyllä parasta unimusiikkia. Seuraavana aamupäivänä lääkäri tuli tarkistamaan tilanteen. Kun kuumetta ei enää ollut ja tulehdusarvotkin olivat kohdallaan, lääkäri antoi minulle luvan lähteä kotiin.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Toinen leikkaus



Vain viikko sen jälkeen, kun olin saanut patologin lausunnon, olin keskussairaalan korvapolilla erikoislääkärin vastaanotolla. Hän suoritti nopean pintapuolisen tutkimuksen tunnustelemalla imusolmukkeiden alueita. Sitten hän – patologin lausuntoon vedoten – sanoi, että sylkirauhanen, jonka sisään patti oli kasvanut, täytyy poistaa, jotta voidaan varmistaa, onko kyseessä hyvän- vai pahanlaatuinen kasvain. Saman tien hän määräsi leikkauspäivän vajaan kahden viikon päähän eli 6:nteen huhtikuuta. Hän myös kertoi leikkaukseen liittyvistä riskeistä, joista suurin on se, että kasvohermo, joka kulkee sylkirauhasen läpi, saattaa vaurioitua, pahimmassa tapauksessa katketa. Melko harvinaista tämä kuulemma kuitenkin oli.

Tämäkin leikkaus tehtiin aamutuimaan. Tällä kertaa minut nukutettiin. Anestesialääkäri totesi, että kun hän tiputtaa nukutusaineen suoneen, olen sillä siunaaman hetkellä unessa. Ja niin todella tapahtui. Vajaan kolmen tunnin kuluttua havahduin todellisuuteen heräämössä. Olin herätessäni heti täydessä tolkussani, eikä minulla ollut lainkaan pahoinvointia.

Jouduin olemaan seuraavan yön sairaalassa, huoneessa, jossa oli minun lisäkseni kolme miestä. Yksi heistä kärsi kovista kivuista. Hänellä oli diabetes, ja häneltä oli juuri leikattu isovarvas pois. Hänelle annettiin kipua lievittäviä pistoksia ja vahvoja kipulääkkeitä, mutta silti hän vaikeroi miltei kaiken aikaa, myös läpi koko seuraavan yön. Ihmeellistä oli, että hän ei kuitenkaan ollut katkera vaan hyvin kohtelias ja kiitollinen hoitajille kaikesta avusta. Ajattelin, että nyt kun on pääsiäisviikon alku, on tavallaan luontevaa olla kärsimyksen äärellä. Siinä valvoessani minulla oli hyvin aikaa rukoilla tämän kärsivän miehen puolesta. En ole koskaan ollut hyvä nukkumaan vieraissa oloissa.

Seuraavana päivänä sain lääkäriltä kuulla leikkauksen onnistuneen hyvin. Kasvohermo oli säilynyt ehjänä. Koko oikea leukaperäni oli kuitenkin aivan tunnoton, vasen silmäni vuoti vettä ja oikeanpuoleinen ylähuuleni ei suostunut tottelemaan. Sain kuulla, että kasvohermon toipuminen on hidasta ja saattaa kestää kuukausia, joskus jopa vuosia. Kävikin niin, että seuraavan parin kolmen kuukauden aikana naamavärkkini oli vinossa, hymy muistutti enemmän irvistystä ja poski oli edelleen turta. Sitten paraneminen alkoi kuitenkin selvästi nopeutua, ja nyt tätä kirjoittaessani pystyn jo hymyilemäänkin jokseenkin luontevasti – kunhan olisi vain jotain aihetta hymyyn!