Uusi pysäytys

Vuosi sitten marraskuussa matkustimme tyttäremme perheen luokse ulkomaille lähes kolmeksi kuukaudeksi. Osallistuimme perheen elämään monin tavoin. Vaimo hoiti paljon alle vuoden vanhaa poikaa, ja minä pelasin seitsenvuotiaan pojan kanssa ahkerasti erilaisia pelejä. Molemmat pojat ovat hyvin vilkkaita.  Kerran kaaduin jalkapalloa pelatessamme suorilta jaloin ja iskin pääni asfalttiin. Ruhjeita tuli ja silmälasit menivät lunastukseen, mutta aivotärähdykseltä vältyin. Olin hyvässä kunnossa ja kävin miltei joka aamu läheisessä puistossa juoksemassa. Myöhemmin päivällä oli yleensä niin kuuma, ettei juoksusta olisi tullut mitään.

Tammikuun alkupuolella huomasin partaa ajaessani, että oikean korvani alapuolelle oli noussut pieni punainen näppy. Harmistuin tästä, sillä näppy muistutti minua ruusufinnistä, joka minua oli vaivannut mutta jonka oli saanut antibioottikuurilla häviämään. Sitten huomasin, että näppy nökötti pienen kohouman päällä: siinä se taas oli, patti, samassa paikassa kuin kolmisen vuotta sitten!

Onnellinen käänne

 

Seuraavaksi korvanjuuressa jököttävän patin tutkimukset siirtyivät julkiselle puolelle. Kävin parin kuukauden välein uusissa tutkimuksissa, joissa patti näytti alkuun vähän kasvavan, ja sen poistamistakin pohdittiin, mutta toimiin ei kuitenkaan ryhdytty. Seuraavassa UÄ-tutkimuksessa patin todettiin sen sijaan hivenen pienentyneen. Ja sitten vihdoin, kun oli kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun ensi kerran patti ilmoitti itsestään, se ikään kuin romahti omia aikojaan. Tämä näkyi ultraäänitutkimuksessa selvästi. Hoitava lääkäri totesi silloin, että lopetetaan tutkimukset tähän. 

Ja todellakin, patti hävisi itsekseen niin, ettei siitä jäänyt mitään havaittavaa jäljelle. Minä tietysti huokaisin syvään helpotuksesta. Pitkällinen tutkinnan alaisena olo oli käynyt voimille ja hermoille.  Niinpä ei mennyt kauan, kun olin unohtanut koko jupakan. Tämän jälkeen sain elää melkein kaksi ja puoli vuotta onnellisen tietämättömänä siitä mitä oli tulossa…

Mistä kaikki alkoi?

 

Kaikki alkoi kolmisen vuotta sitten siitä, että hammastani alkoi särkeä. Se oli tuntunut aralta syödessäni jo pitemmän aikaa, mutta nyt sitä jomotti. Otin yötä vasten buranan, jotta selviän aaamuun asti. Aamulla soitin hammalääkäriasemalle ja sain ajan samalle päivälle. Lääkäri otti röntgenkuvan, josta ilmeni, että hampaan juuri oli pahasti tulehtunut. „Tätä ei voi enää pelastaa; se on poistettava“, toteaa lääkäri. Nuori hento naislääkäri kiskoo ja kiskoo hiki päässä ja toteaa sitten, että hammas on lohkottava osiin, jotta sen saisi irti. Vihdoin homma onnistuu.

Koska kyseessä on ylähammas, jää syntyneen aukon ja poskiontelon väliin vain ohut kalvo. Jos tuo kalvo puhkeaisi, olisi vaarana poskiontelontulehdus. Niinpä minun olisi lähiaikoina varottava niistämistä ja aivastamista.

Ien on luonnollisesti arka seuraavien viikkojen ajan, ja minun on pakko purra ruokani oikeanpuolisella hammaskalustolla. Se on hankalaa, sillä tältäkin puolelta puuttuu kaksi hammasta. Itse asiassa nyt poistettu hammas oli jopa viides; neljä muuta oli revitty irti jo nuoruudessani.

Minä jauhan ja jauhan ruokaani avuttomammin kuin aiemmin. Noin kolmen kuukauden kuluttua tunnen syödessäni, kuinka oikeanpuoleisessa leukaperässäni rusahtaa ilkeästi. Sen jälkeen pureminen on hieman kivulloista. Pian huomaan peiliin katsoessani, että oikean korvan alle on ilmestynyt kohouma, soikean muotoinen patti. En kiinnitä siihen aluksi sen kummempaa huomiota, vaan ajattelen, että se on seurausta tuosta leukaperän rusahduksesta.

Korvanjuureeni ilmestynyt patti alkoi huolestuttaa minua vasta, kun kuulin lähipiiriini kuuluvilta ihmisiltä, että joillakuilla oli ollut sylkisrauhasen suurentuma, joka oli tutkimuksissa paljastunut syöväksi. Niinpä lähdin selvittämään asiaa. Menin ensin hammaslääkäriin, joka passitti minut terveyskeskuslääkärin pakeille. Tämä lähetti minut edelleen ultraäänitutkimukseen ja ohutneulanäytteen ottoon. Hänen varaamansa aika oli kuitenkin sen verran kaukana, että päätin mennä tutkimukseen yksityiselle puolelle, Terveystalolle. Tutkimuksissa ei paljastunut mitään hälyttävää, mutta lasku oli aika hälyttävä: yli 600 euroa. Silloin en sitä vielä tiennyt, että tämä oli vasta alkua pitkälle prosessille…