Hyvvee ja huonoo

 

Tänään ajoin sankan lumipyryn seassa lääkärin vastaanotolle kuulemaan, mitä sanottavaa hänellä on taannoisista ultraäänikuvista. Minut otti vastaan nuori iloisen oloinen nainen. Hän totesi, että hyvältä näyttää: imusolmukkeiden koko ei ole muuttunut. Uutta tietoa oli se, että suurentuneiden imusolmukkeiden pieni koko, soikea muoto ja rasvanidus viittaavat siihen, että ne ovatkin reaktiivisia imusolmukkeita eli normaaleja, terveitä imusolmukkeita.  

Lääkärin mukaan nyt riittää, että tulen seuraavan kerran vastaanotolle neljän kuukauden päästä, jos ei mitään yllättävää ilmene. Tällöin ei tehdä lainkaan kuvauksia, vaan ainoastaan tunnustellaan eli palpoidaan kriittiset paikat.  Kuvaukset eivät hänen mukaansa ole aivan riskittömiä, ja onhan minut totta vieköön kuvattu tähän mennessä melko monta kertaa. Koin nämä tiedot rukousvastauksena; olin pyytänyt, että jospa Taivaan Isä antaisit minun kuulla tällä kertaa jotain lohdullista.

PS Edellä kuvatun vastapainoksi vaimo sai tänään koronatestistä positiivisen tuloksen – ensi kertaa elämässään. Minä en ole vielä sairastunut siihen…

Vihkisormus uusiksi

Pari kuukautta sitten löytyi TT-kuvauksessa vasemmasta kainalosta kaksi jonkin verran suurentunutta imusolmuketta. Lääkäri passitti minut niiden takia ultraäänikuvaan. Tämä tutkimus tehtiin pari päivää sitten. Nuoren näköinen naislääkäri hiulasi UÄ-laitteella kainaloa pitkään ja hartaasti ja kävi välillä tarkistamassa tietokoneelta taannoista TT-kuvaa – eikä sanonut sanaakaan. Minua rupesi jo vähän hirvittämään, mitähän sieltä oikein löytyy, kun se näin kauan kestää. Lopulta hän ilmoitti, että esiintymät ovat pysyneet samankokoisina. Huh, sehän helpotti!

Tämän kuun viimeisenä päivänä on lääkärin vastaanotto, jossa kuulen, onko aihetta jatkotutkimuksiin. Maalaisjärjellä ajatellen ei pitäisi olla, mutta varmaan taas muutaman kuukauden päästä odottaa jo kovin tutuksi tullut tietokonetomografia.

Olen pysynyt muuten hyvässä kunnossa. Treeniohjelmaani on tänä syksynä tullut uutena  ohjattu kuntosalijumppa maanantaisin, torstain lentopalloilta ja lauantain omaehtoinen kuntosaliharjoittelu. Urheilijahan ei tunnetusti tervettä päivää näe. Niinpä minullakin on ollut lentopallo-ottelujen jälkeisinä päivinä niska- ja korvakipuja. Viime kerralla vasemman käden nimetön sai osumaa niin, että sormi turposi aika pahasti. Vihkisormus ei lähtenyt millään ilveellä irti sormesta. Niinpä minun piti kutsua eräs ystäväni apuun. Hän katkaisi sormuksen voimapihdeillä, joten nyt toipuminen on päässyt etenemään. Kyllä kuntoilusta on monipuolista iloa!