Lääkäri soitti tänään, kuten minulle oli luvattukin.  Hän kertoi, että lääkäreiden pitämässä yhteisessä palaverissa oli päädytty siihen, että minulle annetaan kuuri vasta-ainehoitoja. Näin follikulaarinen lymfooma pyritään saamaan heti alkuunsa kuriin. Tämä oli minulle mieluinen päätös.

Edellisellä sairaalakäynnillä tapaamani lääkäri ehdotti, että tässä vaiheessa ei tehtäisi mitään, vaan taudin kehittyminen jätettäisiin seurantaan. Onneksi tulin silloin sanoneeksi, että aiemmalla käynnillä ylilääkäri oli kyllä maininnut hoitomuodon olevan nimenomaan vasta-ainehoidot, mikäli tautimuodoksi paljastuu follikulaarinen lymfooma.

Niinpä menen ensimmäisen kerran saamaan vasta-ainetta eli rituksimabia, joka on biologista lääkettä, tiistaina 3. toukokuuta. Hoitokertoja on yhteensä neljä, viikon välein. Sain tämän saman hoitokuurin kaksi vuotta sitten. Silloin hoitojen aikana ei ilmennyt mitään sivuoireita. Vasta-aine pistetään vatsaan. Koko toimenpide kestää vain kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen saa lähteä kotiin.

Enpä olisi arvannut, että tästä sairaskertomuksesta tulee näin pitkä. Tämä teksti on 51:s postaus. Ilahduttavaa on, että lukijoitakin useita; tällä hetkellä blogilla on n. 18 000 lukukertaa. Toivotan sinulle, hyvä lukijani, siunattua pääsiäisen aikaa! Kristus on ylösnoussut!

Tuttu vieras tuli käymään

 

Kävin eilen syöpälääkärin vastaanotolla kuulemassa tulokset patologin tutkimasta näytteestä. Näytteestä oli löytynyt follikulaarista lymfoomaa eli samaa tautimuotoa, jolla koko ruljanssi pari vuotta sitten alkoi. Tieto oli ilahduttava, sillä onhan kyse hitaasti leviävästä tautimuodosta. Jos näytteestä olisi löytynyt aggressiivista diffuusia suurisoluista lymfoomaa, jotka oli saatu aiemmin nujerrettua sytostaateilla, nyt olisi aloitettu uudet sytostaattihoidot.

Lääkärin mielestä tauti ei nyt välttämättä vaatisi mitään hoitotoimia, vaan se voitaisiin jättää seurantaan. Kerroin hänelle, että edellisellä käynnilläni ylilääkäri oli sanonut, että jos näytteestä löytyy follikulaarista tautimuotoa, sitä hoidetaan vasta-ainehoidoilla ja sädettämällä niitä kahta pientä esiintymää, jotka minulla on korvan alla ja rintakehän päällä. Tähän lääkäri totesi, että voidaan tehdä niin, että hän neuvottelee asiasta vielä kollegoiden kanssa. Hän lupasi soittaa tämän viikon torstaina, kumpaan ratkaisuun on päädytty. Vasta-ainehoitoja en pelkää lainkaan, sillä kun niitä viimeksi pari vuotta sitten annettiin, niistä ei tullut minulle minkäänlaisia sivuoireita.

On huomattavasti kevyempi mieli odottaa tulevaa kesää tietoisena siitä, että raskaita hoitoja ei ainakaan tässä vaiheessa tarvita. Kiitos Jumalalle ja uskollisille esirukoilijoille!

Pala palalta murtui pois...

 

Olin eilen leikkauksessa, jossa poistettiin korvan juuressa ollut patti. Leikkaus kesti tunnin ja viisitoista minuuttia ja onnistui ilmeisesti ihan hyvin. Kasvain, joka oli sylkirauhasen päällä ja osittain sen sisällä, saatiin irrotettua paikaltaan. Nyt se on matkalla patologin tutkimuspöydälle. Toivottavasti patologi on huomisen jälkeenkin töissä, sillä on mahdollista, että hoitajalakon seurauksena syöpähoidotkin viivästyvät.

Leikkaus tehtiin nukutuksen aikana, joten en tiennyt operaatiosta mitään ennen kuin heräsin noin kolmen ja puolen tunnin kuluttua. Herättyäni olin miltei heti tolkuissani. Minulla ei ollut minkäänlaista pahoinvointia eikä muitakaan oireita. Leikkauskohdassa en ole tuntenut tähän mennessä juuri minkäänlaista kipua, joten tuskin sitä on odotettavissa vastedeskään. Tunnottomuus ei ulotu poskilihaksiin asti, joten toiminnallista haittaa leikkauksesta ei ole.

Pääsin illalla kotiin yhdeksäntuntisen sairaalakeikan päätteeksi. Jos asiat etenevät normaaliin tapaan, saan diagnoosin parin viikon kuluttua. Tällä hetkellä tuntojani kuvastaa hyvin tuttu hengellinen laulu Saviruukku, jossa sanotaan muun muassa, että ”pala palalta murtui pois”.

Jännityskertomus jatkuu...

 

Viikon sisällä on tapahtunut monenlaista. Viikko sitten torstaina kävin TT-kuvauksessa. Tällä kertaa kanyyli saatiin paikalleen jo toisella yrittämällä; aiemmilla kerroilla se onnistui vasta neljännellä kerralla. Viime maanantaina oli sitten korvalääkärin vastaanotto. TT-kuvauksen tulokset olivat jo siihen mennessä valmistuneet. Sain tietää, että kuvauksissa oli löytynyt kaksi epäilyttävää esiintymää, toinen korvan alta ja toinen rintakehältä rintalihaksen edestä. Mistään muualta ei ollut löytynyt mitään hälyttävää.

Korvalääkäri tutki korvakäytävät, nenäontelon ja kurkun ja totesi, että minulla on polyyppi nenäontelossa. Tämä oli pieni yllätys, sillä minulla on viimeksi ollut polyyppeja hamassa nuoruudessani. Sitten minut ohjattiin sairaanhoitajan luo, joka kertoi, että minulle on varattu leikkausaika keskiviikolle 30. maaliskuuta. Korvan juuressa olevasta patista leikataan sen verran kudosta, että patologi voi sen perusteella määritellä taudin laadun. Leikkauksen ajaksi minut nukutetaan. Patologilla menee näytteen tutkimiseen tavallisesti kaksi viikkoa.

Eilen minulla oli aika syöpälääkärin vastaanotolle. Onneksi lääkäri oli sama kuin edellisellä vastaanottokäynnilläni. Lääkäri pyysi heti alkuun ottamaan ylävartalon paljaaksi. Hän tunnusteli rintakehääni niiltä paikoin, missä kuvissa oli näkynyt 18 x 8 millin kokoinen kasvain. Hän ei kuitenkaan löytänyt sitä, vaikka tunnusteli kahteenkin kertaan.

Olin tehnyt etukäteen listan kysyttävistä asioista. Lääkärin vastauksista hahmottui ainakin neljä prognoosivaihtoehtoa:

1) Jos näyte paljastaa, että kyseessä on diffuusi suurisoluinen lymfooma, aloitetaan välittömästi sytostaattihoidot, jotka ovat todennäköisesti tujumpia kuin aiemmin kokemani. Minullahan lymfooma vaihtui toissa syksynä follikulaarisesta diffuusiksi.

2) Jos kyseessä on follikulaarinen lymfooma, hoitona on sädehoito noihin kahteen kohtaan ja vasta-ainehoidot. Tämä olisi varsin lempeä hoitomuoto.

3) Lymfooma on muuntunut edelleen joksikin muuksi, jolloin hoito on sellainen kuin se syöpälaatu edellyttää.

4) Ei olekaan kyse syövästä, vaan jostain muusta.

Mikä tahansa näistä vaihtoehdoista on lääkärin mukaan mahdollinen, joskin viimeksi mainittu epätodennäköisin, näin ymmärsin.

Kysyin, mitä sitten tehdään, jos rankkojen hoitojen päätyttyä kävisi niin, että syöpä jälleen uusisi. Lääkäri vastasi, että sitten annetaan uusia hoitoja.

Palasin vielä lopuksi siihen edellisellä kerralla kuulemaani lääkärin lausumaan, että minä olisin vielä viiden vuoden perästä elossa. Kysyin, mihin muuhun kuin ammatilliseen kokemukseensa hän nojaa näin sanoessaan. Hän vastasi, että esiintymät ovat paikallisia ja pieniä, vain muutaman gramman painoisia. Toisena perusteena väitteelleen hän sanoi sen, että minä olen hyväkuntoinen. Totta onkin, että kuntoni on ollut hyvä, ja verikokeiden ja sydänfilmin tulokset olivat nytkin oikein hyvät.

Lähtiessä kiitin lääkäriäni empaattisesta asenteesta. Nyt sitten taas odotellaan, mitä tuleman pitää. Odottavan aika on pitkä ja välillä tuskallinen, mutta jättäydyn sen varaan, että ”Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä (Ps. 37:16)”.

Syöpä uusimassa?

 

Huomasin jouluaattona vasemman korvani alla pienen kohouman. Se herätti aika tavalla huolta. Oliko syöpä uusimassa? Kun sitten luin, että koronarokote voi turvottaa imusolmukkeita, huojennuin. Olinhan äskettäin ottanut kolmannen koronapiikkini. Tammikuun kymmenentenä päivänä kävin TT-kuvauksessa, jonka tulokset kertoivat kaiken olevan kunnossa. Tämä huojensi mieltäni lisää.

Koko asia miltei unohtui, kunnes viime aikoina rupesin tutkimaan tuota kohoumaa tarkemmin. Minusta vaikutti, että se on hieman kasvanut. En saanut asiasta rauhaa, joten soitin sairaalaan ja pyysin saada päästä syöpälääkärin vastaanotolle. Eilen tuo vastaanotto oli. Lääkäri tunnusteli tuota pattia ja totesi, että kyllä, se on syytä kuvata ja leikata pois. Mitään muuta hälyttävää hän ei löytänyt tunnusteltuaan imusolmukkeita eri puolilta kehoa. Niinpä odotan, että kahden viikon sisällä nuo aiotut toimenpiteet tehdään. Ja ehkä kuukauden päästä kuulen tulokset.

Kerroin lääkärille, millaisia pelkoja tuon patin löytäminen oli herättänyt. Tiesin, että uusiutuvaa syöpää on vaikeampi hoitaa ja että käytettävät lääkkeet ovat entistä rajumpia. Sanoin, että kuolema taitaa olla nyt jo aika lähellä. Lääkäri kysyi, kuinka kauan minä olin ajatellut vielä eläväni. Sanoin, että ehkä noin vuoden. Tähän lääkäri totesi omana arvionaan, että olisin elossa vielä viiden vuoden päästä. Tämän hän sanoi tietysti nimenomaan syöpälääkärinä. Kysyin, mihin hän perustaa arvionsa. Hän vastasi toteamalla, että hän on uransa aikana hoitanut satoja syöpäpotilaita. Lohduttavasti sanottu, mutta Herra yksin tietää…

Näin epävarmuus ja odottelu jatkuvat. Onnellista tietysti olisi, jos tutkimuksissa selviäisi, että syöpä ei ole levinnyt. Edellisestä TT-kuvauksesta on aikaa vain kaksi kuukautta, mutta jos tauti on ärhäkkää lajia, se ehtii siinäkin ajassa leviämään. Eräs luottoystäväni lähetti minulle pari päivää sitten Raamatun Sanan, jonka hän oli rukouksessa kokenut saavansa minua varten: Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun.  Sinun sanaasi, Jumala, minä ylistän, sinuun minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan kuolevainen? (Ps. 56:4-5.) Tätä Sanaa olen sittemmin pyöritellyt paljon mielessäni. Jumalan Sanassa on voima.

Hyviä uutisia

 

Tämän viikon maanantaina minulle tehtiin jälleen TT-kuvaus. Nyt kävi niin kuin kaksi kertaa aiemminkin, että kanyyli saatiin asennettua suoneen vasta neljännellä yrittämällä. Kuvaus kuitenkin onnistui. Toissa päivänä menin sitten keskussairaalaan lääkärin vastaanotolle kuulemaan tuloksia. Jouduin odottelemaan sairaalassa hyvän aikaa, ennen kuin minut kutsutiin sisään. Harvoin ovat minuutit tuntuneet niin venytetyiltä kuin tuolloin; jännitti sen verran kovasti.

Minut otti vastaan lämminkatseinen syöpätautien ylilääkäri, joka kysyi ensimmäiseksi vointiani. Kerroin sen olevan hyvän. Sitten hän kertoi, että tutkimustulokset ovat hyvät, eikä mitään hälyttävää ole tullut ilmi. Myös verikokeiden tulokset olivat kauttaaltaan hyvät, osin jopa erinomaiset. Se muutos, joka keuhkoissa havaittiin jo viime kevään kokeissa (kutsuvat sitä ”mattalasiksi”), oli säilynyt samanlaisena kuin kolme kuukautta sitten tehdyssä TT-kuvauksessa. Viime kesään ja kesän aikanahan se pienentyi. Lääkärin mielestä keuhkoista ei tarvitse huolta kantaa.

Seuraava TT-kuvaus on vasta vuoden päästä, mikäli mitään huolestuttavaa ei sitä ennen ilmene. Neljän kuukauden päästä on tiedossa verikoe ja puolen vuoden päästä vielä keuhkojen röntgenkuvaus, varmuuden vuoksi.

Oloni on näistä tiedoista helpottunut ja hyvin kiitollinen Jumalalle, joka on kaiken elämän lähde. Kiitän jälleen myös esirukoilijoitani. Yksi konkreettinen esimerkki esirukouksen voimasta on, että nukuin lääkärissä käyntiä edeltävän yön hyvin jännityksestä huolimatta.

Mistä kriisissä on kysymys?

 

Sain eilen kirjeen sairaalasta, jossa kerrottiin, että seuraava TT-kuvaus tehdään 13. tammikuuta. Olen tätä tietoa osannut odottaa, mutta silti se herätti ikäviä tunteita. En olisi kaivannut tätä tietoa jo ennen joulua. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että parisen kuukautta olen saanut elää kohtalaisen vapautuneissa tunnelmissa. Kunto on ollut kaikin puolin hyvä. Pari päivää sitten sain kolmannen koronapiikin ja samalla myös influenssarokotteen. Näistä ei ole aiheutunut mitään muita oireita kuin pientä arkuutta pistoskohdissa.

Olen pohtinut sitä, kuinka vakava sairaus johtaa ihmisen ainakin jonkinasteiseen kriisiin. Näin on käynyt minullekin, mutta ei vain viimeaikaisen sairauden suhteen vaan muulloinkin elämässä. Varhaisin kriisini alkoi, kun olin kahdeksanvuotias. Tuolloin isäni äkillisesti kuoli. Isän kuoleman jälkeen aloin pelätä, että äitinikin, joka oireili monin tavoin, kuolisi pian. Elin osan lapsuuttani ja nuoruuteni alituisen pelon alla. Uhanalainen tilanne pääsi jossain määrin kroonistumaan, ja tästä poisoppiminen on vaatinut paljon rukousta ja prosessointia. Ja rehellisesti sanoen en minä ole tästä vaivasta täysin vapaa vieläkään; aika ajoin se kiusaa edelleen.

Sitä, mistä kriiseissä ylipäätään on kyse, voisi tarkastella kriisi-sanan alkuperäisen merkityksen valossa. Kriisi-sana tulee kreikan kielen sanasta krisis, joka tarkoittaa alun perin monia asioita, muun muassa ’tuomiota, erottelua, ratkaisua ja käännekohtaa’. Kommentoin seuraavassa lyhyesti näitä kriisi-käsitteen merkityksiä erityisesti ihmissuhteiden kannalta.

Tuomio, erottelu

Kriisissä ollessani koen olevani tietyllä tavalla tuomiolla. Tunne on uhkaava ja pelottava. Olen tullut tilanteeseen, jossa minun on luovuttava jostain vanhasta, jotta tilalle voisi syntyä uutta. Entiset eväät eivät enää riitä. Tajuan, että minun on nyt arvioitava elämäntyyliäni ja suhdettani lähimmäisiini. Minun on kenties irtauduttava joistakin toimintamalleista ja asenteista, jotka tulehduttavat suhdettani muihin ihmisiin, esimerkiksi puolisooni.

Ratkaisu

Kriisi kutsuu minua tekemään viisaan ratkaisun, asettumaan elämän puolelle. Se houkuttelee minua sisäiseen kasvuun, käymään läpi niitä asioita, jotka ovat olleet yhteytemme tiellä. Aiemmin ne ovat olleet piilossa, mutta kriisi on paljastanut niiden olemassaolon.

Käännekohta

Kun olen kriisissä, olen tullut elämässäni käännekohtaan, tienhaaraan (joskus se saattaa tosin näyttää umpikujalta). Minulla on nyt pohjimmiltaan kaksi vaihtoehtoa: joko lähden käsittelemään kriisiin johtaneita syitä tai pakenen niitä. Pakotie näyttää ilman muuta helpommalta ja houkuttelevammalta. Toisella tiellä joutuisin näet kohtaamaan sisäisen elämäni kipukohtia. Surullista on, että monet valitsevat pakotien – ja huomaavat sitten jossain vaiheessa olevansa jälleen tienhaarassa tai umpikujassa, joka on hyvin samannäköinen kuin edellinenkin.

On tietysti vielä kolmaskin vaihtoehto: yritän jatkaa ikään kuin mitään ongelmia ei olisikaan. Kuvittelen, että asiat hoituvat ajan oloon itsestään. Tämäkin on eräänlaista pakoa tilanteesta ja itsensä pettämistä, joka voi johtaa kriisin kroonistumiseen. 

Olipa kriisi mikä hyvänsä, kriisiä läpikäyvä saattaa kokea monenlaisia oireita ja tuntemuksia, kuten ahdistusta, masentuneisuutta, unettomuutta, ärtyneisyyttä ja fyysisiä kipuja. Perusturvallisuuden tunne heikkenee ja tuntuu, että elämästä katoaa ote. On kuitenkin hyvä tietää, että kriisi ei ole sairautta, josta tulee parantua, vaan elämää, joka on elettävä. 

Miten sitten kriisissä olevaa voi tukea?

Kriisissä auttaminen rakentuu rauhalliselle kohtaamiselle ja läsnäololle. Tärkeää on ennen kaikkea kuunnella ja kuulla kriisissä olevaa. On annettava tilaa hänen omille tuntemuksilleen ja ajatuksilleen. On osoitettava myötätuntoa, empatiaa ja ymmärrystä. Ja erityisen tärkeää on siunata häntä ja rukoilla hänen puolestaan. 

Itse en ole syöpäsairauteni aikana kokenut niin voimakkaita tunteita ja vaivoja kuin yllä kuvailin, mutta helppoa ei toki ole ollut, niin kuin jokainen blogiani aiemmin lukenut voi todeta. Olen myös saanut rukoustukea ja yhteydenottoja läheisiltä ihmisiltä, mistä on ollut suuri apu. 

Toivotan teille, hyvät lukijat, siunattua, huolista ja kriiseistä  vapaata joulua!