Sädehoitoa

 

Kävin reilu viikko sitten lääkärin vastaanotolla, missä kuulin 20. heinäkuuta tehdyn TT-kuvauksen tuloksista. Pääviesti oli se, että viitteitä taudin laajemmasta leviämisestä ei ole. Vasemman korvan juuresta oli kuitenkin löytynyt yksi imusolmuke, joka oli läpimitaltaan 9 mm:n kokoinen. Tältä kohdaltahan minulta leikattiin viime keväänä patti. Toinen löydös oli oikealla rintakehällä, ilmeisesti samassa paikassa kuin viime maaliskuussa tehdyissä tutkimuksissa todettu löydös. Toukokuussa annetut vasta-ainehoidot eivät olleet siis näitä suurentuneita imusolmukkeita ainakaan kokonaan hävittäneet. Lääkärin mielestä nämä viittaavat mitä todennäköisemmin follikulaariseen lymfoomaan eli lievempään tautimuotoon. Tämä tieto oli tietysti mieltä huojentava. Seuraavaksi noihin kahteen kohtaan annetaan kaksi kertaa sädehoitoa. Muuta hoitoa ei tarvita, vaan tilannetta jäädään seuraamaan.

Minulle on annettu sädehoitoa kerran aikaisemminkin. Olin silloin ehkä kahden tai kolmen vuoden ikäinen. Itse en asiaa muista, mutta minulle on siitä kerrottu ja minulla on siitä merkit kehossani. Olin kurottanut hellalta astiaa, jossa oli kiehuvaa vettä. Vesi poltti käsivarttani niin, että se ajettui muodottomaksi. Palovamma oli tuottanut minulle tuskaa. Vanhempani eivät keksineet muuta keinoa kuin viedä minut Helsinkiin sädehoitoon. Sillähän vamma oli saatu hoidettua, mutta ihooni jäi ikuiset arvet.

Olen miettinyt sitä, miksi Jumala antaa minun roikkua löysässä hirressä: epävarmuus jatkuu ja yhä uusia hoitoja siunaantuu. En tiedä vastausta, mutta uskon kuitenkin, että Hän on hyvä, ja olen kiitollinen hänen huolenpidostaan. Onhan siitäkin syytä olla kiitollinen, että hoitoja on tarjolla.