Seuraa

lauantai 2. lokakuuta 2021

"Tänään olen elossa"

 


Luin äskettäin Oskari Saaren kirjoittaman kirjan Tänään olen elossa, joka kertoo Aki Hintsan elämän loppuvaiheista hänen sairastuttuaan haimasyöpään. Kirja on rehellistä kuvausta sairauden esille nostamista kipeistä kysymyksistä. Hintsa arvioi kriittisesti oman elämänsä prioriteetteja; oliko hän elänyt niin kuin on opettanut. Hän pohtii yhä uudelleen, onko hänellä vielä jokin missio, sillä sellaisesta Jumala oli hänelle puhunut. Parantuminen taudista näyttää hyvin epätodennäköiseltä, mutta silti hän haluaa uskoa, että se on mahdollista. Rankkojen hoitojen aikana elämä perheen keskellä, johon kuuluu kaksi pientä lasta, on hyvin vaativaa.

En halua avata kirjan sisältöä tarkemmin, koska ehkä sinäkin haluat lukea sen. Totean vain, että Oskari Saari on tehnyt hyvää työtä. Kerronta on sujuvaa, hienotunteista ja oivaltavaa. Hintsan omille päiväkirjamerkinnöille jätetään runsaasti tilaa, mikä on kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Jännittävät, ihmeenomaisetkin käänteet pitävät lukijaa näpeissään.

Uskon, että Hintsan viimeinen missio todella toteutuu tämän kirjan muodossa. Se saa varmasti paljon lukijoita, sillä olihan Aki Hintsa kansainvälisesti hyvin tunnettu ja arvostettu lääkäri. Hän oli erikoistunut ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon ja työskenteli 1990-luvun lopulla lähetyslääkärinä Etiopiassa ja sittemmin yksitoista vuotta Formula 1.ssä varikkolääkärinä ja valmentajana. Oskari Saaren aiemmin kirjoittama teos Voittamisen anatomia kertoo Hintsan työstä ja esittelee hänen kehittelemänsä hyvinvointimallin. Tänään olen elossa -teos kuvaa, kuinka Hintsan ajatukset syövän kanssa taistellessa kiteytyvät: mikä elämässä on lopulta kaikkein tärkeintä?

Minulle kirja tarjosi monenlaista samastumiskohdetta. Sairauteen ja sen hoitoon liittyvät tuntemukset tuntuivat tutuilta. Sitä, kuinka voimakkaasti kirja minuun vaikutti, kuvaa reaktioni kirjan lopetukseen. Luettuani viimeisen virkkeen ”Kello 22 Aki Hintsan sydän pysähtyy ” puhkesin spontaanisti rajuun itkuun, joka tuntui tulevan syvältä, vatsan pohjasta asti. Itku ei kuitenkaan ollut surun ja pettymyksen sävyttämää, vaan mieleen syöksähti ajatus: ”Voitto, hän pääsi voittajana maaliin!” Itku on minulle harvinaista herkkua; en edes muista, milloin olen viimeksi itkenyt. Siksi se tuntui erityisen hoitavalta.

Minulla on koko vartalon tietokonekuvaus 15. lokakuuta ja lääkärin vastaanotto 19. lokakuuta. Pakkaa jännittämään jo nyt…

6 kommenttia:

  1. Inspiroiva kirja ja teki vahvan vaikutuksen minullekin. Minun TT-kuvauksen tuloksista oli lääkärin soittoaika sovittu, odotin ja jännitin niin, että soittoaikaa edeltävänä yönä heräsin kovaan hammassärkyyn. Odotin soittoa väsyneenä, kipuilevana ja jännittyneenä, kylmä-kalle poskea vasten ja silmät luurissa kiinni. Pitkä ja tuskainen oli odotus. Vihdoin puhelin soi, puhelimen ruudulla vilkkui numero, ja siellä olikin sairaanhoitaja, joka ilmoitti, että heillä on vain yksi lääkäri siellä käytettävissä ja minulle ei voida/ehditä soittaa, sairaanhoitaja yritti varata uutta aikaa seuraavalle viikolle, sitten hän sanoi, että enpäs varaakaan. Sanoi kuitenkin, että joskus ensiviikolla lääkäri soittaa. No, paremmalla ajalla sitten. Veriarvot olivat ainakin kunnossa, joten tuskin mitään akuuttia hoidon tarvetta ainakaan. Voimia, siunausta, iloista mieltä syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin samaistua noihin tuntemuksiin, jotka edeltävät tutkimustulosten saantia. Toivottavasti olet jo nyt saanut vastaukset!

      Poista
    2. Jo vain, lymfooman osalta tilanne on rauhallinen, siitä olen todella helpottunut ja kiitollinen mutta... tuo inhottava MUTTA... Kystamainen 6 cm muutos löydetty. No hyvähän se on, että havaittiin, ehkä ajoissa. Vielä parempi, jos tuo muutos olisi vaikka ehtinyt pienentyä tai hävitä kokonaan ennen marraskuun lääkärin tutkimuksia. Ja toivottavasti ei ainakaan lisää muutoksia löydy. Uusi syöpäkään ei olisi tarpeen. Jää nähtäväksi. Onnittelut sinulle huojentavista uutisista!

      Poista
    3. Varmaan hyvä, että uudet tutkimukset ovat jo marraskuussa. Silloin toivottavsti saat tuon huolta aiheuttavan asian mielestäsi!

      Poista
  2. Henkilökohtainen, kiinnostava elämys. Kiitos sen välittämisestä! Jäämme odottamaan tietoa huomisen tietokonekuvauksen tuloksista!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, että jaksatte olla kanavalla!

    VastaaPoista