Kivi vyörähti

 

Lääkäri soitti tänään ja kysyi ensi sanoikseen, olisiko minulla hetki aikaa. Surkuhupaisa kysymys; olinhan odottanut – ja pelännyt - tätä puhelua jo kuukauden ajan. Sitten hän jatkoi kertomalla, että uutiset ovat hyviä. Viime kuvauksen tulokset olivat vahvistaneet sen, mitä alkuaankin arveltiin: keuhkoissa olevassa löydöksessä ei ole kyse syövästä, vaan se on tulehdusperäinen. Sitä paitsi tulehtunut alue oli nyt selvästi pienentynyt ja muuttunut hajanaiseksi. Kysyin, mistä tulehdus mahtoi johtua. Itse olin arvellut, voisiko syynä olla se, että olin härkäpäisesti käynyt lenkillä joka päivä hoitojen aikana, silloinkin kun pelkkä kävelykin ahdisti henkeä. Lääkäri totesi, että ilmeisesti oli kyse vain siitä, että sytostaattihoidot olivat altistaneet keuhkot tulehdukselle.

Keuhkojen kuvaus viime perjantaina ei sujunut käsikirjan mukaan. Pääsin ilman odottelua kuvaushuoneeseen, ja hoitaja totesi iloisesti, että tämä homma kestää vain muutaman minuutin. Kun hän työnsi kanyylia suoneen, hän kuului sanovan: ”Nyt tökkäsi.” Minä kysyin, mikä tökkäsi. Hän sanoi, että kanyyli ei uppoa tarpeeksi syvälle. Jos kanyyli ei ole kunnolla kiinni, se saattaa varjoainetta syötettäessä irrota. No, sitten hän yritti tunkeutua toiseen suoneen, mutta kävi aivan samoin.

Silloin hoitajalta loppui usko, ja hän kävi noutamassa toisen hoitajan paikalle. Tämä arveli, että lienee viisainta yrittää ujuttaa kanyylia toiseen eli vasempaan käsivarteen. Minä sanoin, että se ei ehkä ole hyvä idea, koska siinä on vieläkin hoitovirheen aiheuttama muutaman sentin mittainen punertava kovettuma. Hän kuitenkin pysyi aikeessaan, ja pisti kanyylin mahdollisimman etäälle tuosta kovettumasta. Tämäkään hoitaja ei kuitenkaan onnistunut työntämään kanyylia riittävän syvälle.

Niinpä sitten lähdettiin etsimään paikalle kolmatta hoitajaa. Tässä vaiheessa totesin, että kanyyli on kyllä aiemmilla kerroilla saatu ensimmäisellä kerralla kohdilleen. Muutoin en asiaa kommentoinut, sillä aistin hoitajien puheessa jo pientä hermostumista. Neljäs kerta kuitenkin toden sanoi: kolmas hoitaja sai kuin saikin kanyylin paikoilleen oikeaan käsivarteen. Muutamassa minuutissa koko operaatio ei todellakaan mennyt läpi, vaikka itse kuvaus kesti vain hetken.

Lääkärin kertomat uutiset vyöräyttivät melkoisen kiven sydämen päältä. Kivi oli isompi kuin yksikään kuvassa näkyvistä kivistä, jotka olen raivannut tulevan kasvimaan pohjalta. Tiedän että monet tätä blogia lukevista ovat uskollisesti rukoilleet puolestani. Tämä on suunnattoman arvokasta ja olen teille hyvin kiitollinen! Ja ennen kaikkea kiitän Jumalaa hänen armostaan ja uskollisuudestaan: ”Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan (Ps. 33:4).”