Jotain avautui

 

Toissa päivänä sain viidennellä hoitokerralla jälleen täyden kattauksen vasta-ainetta ja solumyrkkyjä. Hoito sujui muuten mallikkaasti, mutta ensi yrittämällä hoitajan asettama kanyyli puhkaisi suonen. Kanyylissa ei kuitenkaan ollut vielä mitään sisällä, joten vahinko oli vähäinen. Potilashuoneet olivat ääriään myöten täynnä. Seuraavalla kerralla, 20. tammikuuta, menenkin sitten uuteen, juuri avattuun sairaalaan. Hoitaja varoitteli, että siellä saattaa olla silloin vielä jonkinmoinen hässäkkä päällä.

Ensimmäinen yö hoidon jälkeen meni kortisoniannoksen nauttimisen takia melkeinpä valvoessa. Viime yönä sain sentään nukutuksi jo kohtalaisen hyvin. Uutena vaivana minulla on ollut parin viikon verran korvat tukossa niihin kertyneen vaikun takia. Tämäkin taitaa olla sytostaattien ansiota; koskaan aiemmin minulla ei tällaista vaivaa ole ollut. Toinen korva on ollut täysin tukossa, toinen puolittain. Kiusallinen vaiva sikäli, että kuulo on selvästi heikentynyt ja päässä kohisee kaiken aikaa. Olen käyttänyt apteekista saamiani korvatippoja ja suihkeita, mutta niistä ei ole ollut mainittavaa apua. Kun kävin terveyskeskuksessa verikokeessa, pyysin hoitajaa huuhtelemaan korviani. Hän teki kovasti töitä, mutta ilman tulosta. Eilen illalla kuitenkin oikea korva yllättäen tuntui jonkin verran aukeavan, joten toivoa on sittenkin.

Muutamana joulun jälkeisenä päivänä meillä on ollut ilo pitää vieraana tyttäremme perhettä, johon kuuluu vanhempien lisäksi kolmevuotias poika. He olivat valmistautuneet vierailuun huolella ja käyneet ennen tänne tuloaan kahdesti koronatestissä. Vierailu toi selvästi meille elämän makua; eihän meillä ollut käynyt vieraita viime kesän jälkeen.

Minulla on ollut tapana aina silloin tällöin kirjoittaa vaimolleni juhla-aikoina runo. Tällä kertaa siitä tuli tällainen:

 

Eevalle 24. joulukuuta 2020

Vuotes, Eeva,  alkoi lupaavasti:

nautiskelit kesän lämmöstä,

hoidit pientä poikaa topakasti;

„kunpa aina oiskin tämmöstä!“

 

Mutta sitten oli kaikki toisin,

tuli korona ja tautihuolet

- toki peruisin ne jos voisin,

nytkö sinä mies jo kuolet?

 

Et silti jäänyt murheen valtaan,

eihän hommat luonnu istualtaan,

lähdit mukaan moneen juttuun,

osin uuteen, osin tuttuun.

 

Menit mukaan kirkkokuoroon,

sitten tuli lukupiiri vuoroon,

lauloit jälleen kvartetissa

- jota säesti joskus talon kissa.

 

Suostunut et masentumaan,

„varjele mun mielialaa“  toistit,

et jäänyt kiinni huolten sumaan,

eipä kauan kun taasen loistit.

 

Avaisko ensi vuosi uuden uksen,

tulisko vihdoin helpotusta,

saisko Eeva rokotuksen,

siinä monta arvoitusta.