Ei paljon naurata...

 

Viime päivinä olo on jälleen helpottanut: henki kulkee ja sydän lyö vähän rauhallisemmin. Pahat päivät kestivät tällä kertaa hieman kauemmin kuin edellisten hoitojen jälkeen. Seuraava hoito onkin jo noin viikon kuluttua.

Jokin aika sitten havahduin miettimään, milloin olen viimeksi nauranut. Koko syksyltä ei tullut mieleen yhtään tilannetta, jolloin minua olisi naurattanut. Viime kesänä, jolloin vielä tapasimme perheväkeämme ja ystäviämme, naurua sentään vielä irtosi – jossain määrin, etten liikaa sanoisi. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ollut pitkin syksyä synkkämielinen tai masentunut, pikemminkin vakavamielinen. Joskus jokin asia – tai ainoa ihminen, jota tapailen (vaimoni) – saa minut hymyilemään tai peräti hymähtämään.

En malta olla kertomatta, että vaikka minua ei olekaan naurattanut, niin olen saanut kuitenkin itkeä kerran oikein kunnolla. Tämä tapahtui viikko sitten, kun sain tekstiviestin hyvältä ystävältä, joka on ollut uskollinen esirukoilijamme jo kymmeniä vuosia. Viestissä oli linkki, jonka kautta pääsin katsomaan videota, Isän rakkauskirjettä minulle. Viestin sanoma ja sävy koskettivat minua syvästi ja aukaisivat sisimmän padot. Itkun hoitavasta vaikutuksesta kertoo se, että seuraavana yönä nukuin erityisen hyvin ja sykkeeni, joka oli ollut pitkään korkealla, laski normaalille tasolle.

Olen elänyt kesän lopulta tänne saakka erakkoelämää. Koko syksynä meillä on käynyt sisällä yksi ainoa ihminen: nuori nainen, joka kävi hakemassa netissä myynnissä olleen vanhan television. Puhelimitse ja netitse olen ollut toki yhteyksissä lasteni ja ystävieni kanssa. Kumma kyllä, en kärsi tällaisesta hiljaiselosta kovinkaan paljon. Silloin kun voimia on, keksin helposti jotain puuhaa, luen ja liikun. Kun voimat ovat vähissä, saatan nukkua kahdetkin päiväunet. Silti on sanottava, että aitoja ihmiskontakteja on ikävä.

Näin joulun alla ja vuoden lopulla on hyvä miettiä asioita, joista voin olla kiitollinen. Siitä huolimatta, että tämä vuosi on ollut varmaankin elämäni raskain, on helppo löytää monia kiitosaiheita. Olen kiitollinen siitä, että olen päässyt hoitoon nopeasti silloin, kun ollut tarpeen, ja että olen saanut hyvää ja ystävällistä hoitoa. Olen kiitollinen vaimoni vankkumattomasta tuesta ja huolenpidosta ja lasteni mukana elämisestä kaikissa vaiheissani. Hyvin lohdullisena olen kokenut monien ystävien rukoustuen ja yhteydenpidon. Ennen muuta kiitän Jumalaa hänen hyvyydestään ja rakkaudestaan.

Toivotan bloginin lukijoille (joita on muuten yllättävän paljon) oikein hyvää, siunattua joulua!