Seuraa

lauantai 15. tammikuuta 2022

Hyviä uutisia

 



Tämän viikon maanantaina minulle tehtiin jälleen TT-kuvaus. Nyt kävi niin kuin kaksi kertaa aiemminkin, että kanyyli saatiin asennettua suoneen vasta neljännellä yrittämällä. Kuvaus kuitenkin onnistui. Toissa päivänä menin sitten keskussairaalaan lääkärin vastaanotolle kuulemaan tuloksia. Jouduin odottelemaan sairaalassa hyvän aikaa, ennen kuin minut kutsutiin sisään. Harvoin ovat minuutit tuntuneet niin venytetyiltä kuin tuolloin; jännitti sen verran kovasti.

Minut otti vastaan lämminkatseinen syöpätautien ylilääkäri, joka kysyi ensimmäiseksi vointiani. Kerroin sen olevan hyvän. Sitten hän kertoi, että tutkimustulokset ovat hyvät, eikä mitään hälyttävää ole tullut ilmi. Myös verikokeiden tulokset olivat kauttaaltaan hyvät, osin jopa erinomaiset. Se muutos, joka keuhkoissa havaittiin jo viime kevään kokeissa (kutsuvat sitä ”mattalasiksi”), oli säilynyt samanlaisena kuin kolme kuukautta sitten tehdyssä TT-kuvauksessa. Viime kesään ja kesän aikanahan se pienentyi. Lääkärin mielestä keuhkoista ei tarvitse huolta kantaa.

Seuraava TT-kuvaus on vasta vuoden päästä, mikäli mitään huolestuttavaa ei sitä ennen ilmene. Neljän kuukauden päästä on tiedossa verikoe ja puolen vuoden päästä vielä keuhkojen röntgenkuvaus, varmuuden vuoksi.

Oloni on näistä tiedoista helpottunut ja hyvin kiitollinen Jumalalle, joka on kaiken elämän lähde. Kiitän jälleen myös esirukoilijoitani. Yksi konkreettinen esimerkki esirukouksen voimasta on, että nukuin lääkärissä käyntiä edeltävän yön hyvin jännityksestä huolimatta.

3 kommenttia: