Seuraa

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Ei entiselleen...


Sain eilen kirjeen sairaalasta, jossa minut kutsuttiin kontrollikäynnille 12. heinäkuuta. Ennen sitä otetaan vielä röntgenkuva keuhkoista, toivottavasti viimeisen kerran. Kutsu oli odotettu, mutta herätti jonkin verran ikäviä tuntemuksia.

Vointini on viime aikoina ollut oikein hyvä. Olen liikkunut ahkerasti ja tehnyt aika paljon pihatöitä. Mieli on ollut enimmäkseen tyyni ja valoisakin, joskin tunnen välillä myös pelon ja huolen kouraisuja. Olen pitkästä aikaa ottanut osaa seurakuntaelämäänkin.

Kun joku sairauden keskellä elävä ihminen kertoi tunnetulle terapeutille Erik Ewaldsille toivovansa, että hän voisi toipua ja palata entiselleen, tämä ei ilahtunut. Ewaldsin mielestä sairaudella on nimitäin sanoma, jota ei kannattaisi jättää huomiotta. Ei ole hyvä, jos vain jää entiselleen. Sairaus kutsuu sairasta kasvuun, sisäisen parantumisen tielle. Hänen mielestään aivan valtaosa sairauksista on psykosomaattisia. Ja jos psyyke tervehtyy saattaa kehokin parantua.

Olen itse miettinyt, olenko ymmärtänyt mitään siitä, mitä kerrottavaa omalla sairaudellani minulle on ollut ja on. En varmaan paljoa, mutta jotain kuitenkin. Tunnen entistä syvemmin riippuvuuteni Jumalasta. Hän on elämäni lähde ja hänen luokseen olen matkalla. Ajallisen elämän lyhyys ja ikuisen elämän todellisuus korostuvat, samoin perheyhteyden ja ystävyyssuhteiden merkitys. Samalla koen tarvetta olla täysillä läsnä omassa elämässäni.

Juuri nyt olen muutaman päivän yksin, sillä vaimo lähti nuoruuden ystävänsä hautajaisiin ja samalla sukulaiskierrokselle. Minulla on näin ollen meneillään ns. survival-harjoitus (vapaa suomennos: suurel vaival -harjoitus).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti