Diagnoosi

 

Pari viikkoa sain jälleen odotella patologin tutkimuksen tuloksia. Tiistaina 21. huhtikuuta minut leikannut lääkäri sitten soitti ja kertoi karun totuuden: näytteestä oli löytynyt syöpäsoluja. Seuraavana päivänä sain sairaalasta soiton, että minun oli mentävä verikokeisiin ja kolmen päivän päästä koko vartalon tietokonekuvaukseen. Tästä nähtäisiin, onko tauti levinnyt muuallekin kehoon.

Tämä tietokonekuvaus oli helppo ja varsin nopea toimenpide. Siinä vain maattiin selällään liikkumatta kädet pään taakse taivutettuna. Lavitsa, jolla makasin, liikkui edestakaisin tietynlaisen portin läpi. Välillä oli vedettävä henkeä ja oltava hengittämättä jonkin aikaa. Samalla suoneen laskettiin varjoainetta, joka tuntui kehossa lämpimänä aaltona.

Alkoi tuntua, että elämä on alituista odottamista. Seuraavaksi oli määrä mennä Sädesairaalalle kuulemaan tiekonekuvauksen tuloksia. Toukokuun 8. päivänä tapasin siellä lääkärin, joka ensi töikseen otti minusta luuydinnäytteen. Hän antoi ensin puudutuspiikin lonkkaan, työnsi sitten voimalla neulan lonkkaluuhun asti ja imaisi sieltä näytteen. Tästä selviäisi myöhemmin, löytyykö syöpäsoluja luuytimestäkin.

Sitten lääkäri totesi, että voitaisiin vähän jutella. Näin heti hänen kasvoistaan, että hyviä uutisia ei ollut odotettavissa. Sanoinkin tämän havaintoni hänelle. Hän kertoi, että kyllä, syöpäsoluja on löytynyt eri puolilta kehoa, eniten alavatsan alueelta. Kysyin, mistä taudista tarkalleen ottaen on kyse. Hän määritteli syövän follikulaariseksi lymfoomaksi. Se on lääketieteellisesti ajatellen parantumaton tauti, mutta hitaasti etenevä ja hyvin hoidettavissa. Ikävä kyllä se saattaa myös uusia.

Tämä lääkäri oli empaattisin niistä monista lääkäreistä, joita olen tähänastisen hoitopolkuni aikana tavannut. Hän sanoi, että minua alettaisiin hoitaa vasta-aineella, rituksimabilla, joka tehoaa hyvin tähän syöpälajiin. Tämä vasta-ainehoito on yleensä hyvin siedettyä, eikä kaikille tule edes haitallisia sivuoireita.