Seuraa

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Vasta-ainehoidot

 


Vasta-ainehoidot aloitettiin 25. toukokuuta tiputtamalla neste suoraan suoneen. Näin haluttiin saada selville, miten hyvin siedän nämä lääkeaineet. Toimitus kesti parisen tuntia, ja sain sen aikana kuulla hoitoa antavalta sairaanhoitajalta, että luuytimestänikin oli löytynyt syöpäsoluja. Tämä tieto ei kuitenkaan ollut muuttanut hoitosuunnitelmaa. Hoidon aikana ei ilmennyt minkäänlaisia oireita, joten pääsin pian kotiin. Vasta-ainehoitoa annettiin kaikkiaan neljä kertaa viikon välein. Ensi kertaa lukuun ottamatta vasta-aine pistettiin vatsaan. Toimenpide kesti kaikkineen vain kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen sain lähteä kotiin. Hoitojen aikana ja niiden jälkeen ei ilmennyt mitään oireita.

Hoitojen päätyttyä lääkäri kertoi, että minun olisi tultava kontrollikäynnille kahden kuukauden päästä 19. elokuuta. Silloin tehtäisiin jälleen koko vartalon tietokonekuvaus ja otettaisiin luuydinnäyte. Nähtäisiin, millainen hoitovaste siinä vaiheessa olisi.

Olin koko kesän ja alkusyksyn erittäin hyvässä kunnossa. Lenkkeilin metsäpoluilla, uin aika paljon ja tein 30 - 40 minuutin aamuvoimisteluohjelman joka arkiaamu, niin kuin olin tehnyt jo vuosia. Heinäkuun puolivälistä lähtien marjastin ahkerasti ja keräsin yhteensä n. 350 litraa marjoja. Olin aika toiveikkaalla mielellä siksikin, että verenkuvassani ei ollut koko kevään ja alkukesän aikana ilmennyt juuri mitään poikkeavaa. Verikokeita oli otettu usein: ennen joka toimenpidettä ja tutkimusta. Heinäkuun puolenvälin jälkeen huomasin ikäväkseni, että vasempaan nivuseen oli kasvamassa patti. Tämä havainto laski toiveikkuuttani, ja aloin aavistella, ettei tästä pelkällä vasta-ainehoidolla taideta selvitä…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti