Säikähdys

 

Tavanmukaisiksi tulleet syksyiset syynit ovat taas takanapäin TT-kuvauksineen. Lääkärin vastaanotolla minua tervehti nuorehko mies, joka kysyi ensin vointiani. Vastasin voivani hyvin. Sitten hän tiedusteli, onko minulla lähiomaisia, minkälainen asumismuoto minulla on ja onko minulla apua tarjolla tarvittaessa. Vastasin myöntävästi ja ajattelin, että oho, nyt taitaa olla huonoja uutisia. Tunsin houkutusta kertoa, että käyn päivittäin lenkillä, kolme kertaa viikossa tunnin verran kuntosalilla ja pelaan kerran viikossa tennistä kesäisin ja muulloin sulkapalloa. En kuitenkaan virkkanut mitään, koska ajattelin, mitäpä merkitystä tuolla kaikella on, jos tauti on pahentunut.

Seuraavaksi lääkäri totesi, että niin, sinullehan tehtiin tämä TT-tutkimus. Sanoin, että kyllä, niin tehtiin. Vasta tämän jälkeen hän siirtyi tutkimuksen tukoksiin ja kertoi, että tilanne näyttää rauhalliselta. Parissa imusolmukkeessa on tosin jonkin verran kasvua, mutta ei merkittävää. Veriarvot olivat kaikki hyvät. Tässä vaiheessa uskalsin jo hengittää vapaammin. Lopputulos oli se, että jäädään jälleen seuraamaan ja puolen vuoden kuluttua ovat jälleen uudet kokeet. Joten, niin kuin Paavali sanoo Apostolien teoissa, hänessä (nim. Jumalassa) me elämme, liikumme ja olemme. Eli ollaan, eletään ja liikutaan niin kauan kuin Hän hyväksi näkee.

Kysyin vielä lääkäriltä lähtiessäni, mistä hän on kotoisin. Hän kertoi ja mainitsi, että hän on itse asiassa syöpäpuolella vain jonkin aikaa ja aikoo erikoistua terveyskeskuslääkäriksi. Myöhemmin kävi mielessäni, että niinköhän hänen tulkintansa kuvantamisen tuloksista ovat olleet päteviä. Mutta kun luin OmaKannasta hänen kirjoittamansa selosteen, huojennuin tiedosta, että hän oli kysynyt neuvoa varsinaiselta syöpälääkäriltä.