Pelko pois - mutta miten?

Sairausrintamalta ei ole ollut viime aikoina mitään kirjoittamista - onneksi. Seuraava kontrollikäyntini lienee noin kuukauden päästä, jolloin tehdään jälleen TT-kuvaus. Elämä voisi olla jokseenkin normaalia, ellei taustalla vaanisi pelko taudin uusimisesta. On aikoja, jolloin pelko ikään kuin uinuu ja aika ajoin unohtuukin, mutta tiedän kokemuksesta, ettei sen heräämiseen paljon tarvita.

Olen pohtinut, miten pelkoon sitten tulisi suhtautua, kun se kuitenkin välistä kouraisee? Pahin pelko lienee pelon pelko: sen pelkääminen, että minua rupeaa kohta tosissaan pelottamaan – kuinka minä sen  kestän?

Olen huomannut, että pelko voimistuu, jos sitä vastaan taistelee tai jos sen torjuu.

Jos sen sijaan annan pelon ikään kuin virrata olemuksemme läpi, tulla ja mennä, sen voima vähitellen laantuu.  Hyökyaaltoakin seuraa tasaisempi merenkäynti. Pahimmatkaan tunteet eivät ole tappavia eivätkä ne ole myöskään staattisia, vaan koko ajan liikkeessä olevia. Viisainta lienee pelon tullessa hyväksyä se yhtenä tunteena muiden joukossa – ja kiinnittää sitten huomio johonkin muualle.

Toinen näkökulma peloista vapautumiseen on se, että kannattaa mennä niitä kohti, kohdata ne.  No, tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Ymmärrän niin, että Jumalakaan ei välttämättä poista pelkojani, kun pyydän häntä tekemään niin. Sen sijaan hän rohkaisee minua käymään niitä päin – ja kun sitten teen niin, niin silloin Jumala on täysillä tukenani. Tämä on vähän niin kuin Luvatun maan valloitusta: Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, minä annan teille (Joos. 1:3). 

Pelot ovat ikään kuin kulisseja, jotka sortuvat, kun käyn niitä päin. Tähän tapaan minä pääsin eroon esiintymispelosta, joka oli voimakkaimmillaan lukioaikana (esitelmä luokan edessä kerran vuodessa). Kun olin valmistunut yliopistosta jäin yliopiston palvelukseen suomen kielen laitokselle.  Jouduin saman tien pitämään luentoja opiskelijoille, joista osa oli opiskelutovereitani. Alkuun pelotti ihan hirveästi, mutta ajan oloon, kun jouduin kohtaamaan pelkoni yhä uudelleen, se hellitti otettaan. Nykyään pidän yleensä esiintymisestä, ellei kyseessä ole aivan outo tilanne, silloin voi vieläkin pelottaa.

Raamatun mukaan Jumalan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, niin kuin Joh. 4:18 sanoo.  Taitaa olla kuitenkin niin, että täydellisen rakkauden kokeminen on aika harvalla meistä jokapäiväistä leipää. Tiedän toki, että Jumala rakastaa minua ja että hänen rakkautensa on täydellistä. Mutta onko tämä myös sydämeni asenne, niin että voin levätä turvallisesti tuon rakkauden varassa. Uskon niin, että kyseessä on yleensä prosessi, jossa Jumala käyttää  hyväkseni kaikkia elämäni vaiheita ja vaikeuksia – ja varsinkin niitä – jotta Hänestä ajan oloon tulisi minulle läheinen ja rakas. Ja tämän prosessin edetessä pelolle jää yhä vähemmän ja vähemmän sijaa. Uskallan sanoa, että jotain tästä on elämässäni tapahtunutkin.

Hyvä lääke pelkoja vastaan on tietysti Jumalan Sana. Tästä asiasta olen puhunut monta kertaa aiemmissa postauksissani - ja olen edelleen vahvasti samaa mieltä.