Seuraa

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Välitodistus

 



Kolmen hoitokerran jälkeen hoitopolkuni on nyt puolivälissä. Oli aika saada välitodistus hoitojen tehon suhteen. Kävin toissa päivänä tietokonetomografiassa ja verikokeissa. Tänään menin sitten kuulemaan tuloksia erikoislääkärin vastaanotolle. Jännitti. Tulokset olivat ilokseni oikein hyvät. Lääkärinlausunnon mukaan hoitovaste on erinomainen. Suurimmatkin imusolmukkeet ovat pienentyneet vähintään puoleen, ja kaikki ovat nyt kooltaan normaalin rajoissa. Laboratoriokokeet olivat myös kauttaaltaan täysin normaalit.

Lääkärin vastaanoton jälkeen minulle annettiin jälleen täydet annokset vasta-ainetta ja sytostaatteja. Tällä kertaa hoidon toteutus oli oikein sujuva ja kesti alle kolme tuntia. Syöpäosastolla oli niin täyttä, ettei minulle riittänyt sänkyä. Niinpä sain istua lepotuolissa koko hoidon ajan. Seuraava hoitojakso on sitten 30. joulukuuta.

Juuri nyt olo on huojentunut mutta muutoin vähän turta. Toivo sen suhteen, että paranen tästä taudista, vahvistui. Toisaalta taustalla kummittelee taudin uusimisen pelko. Lääkärin mukaan valtaosa kyllä paranee pysyvästi, mutta kaksi ensimmäistä vuotta paranemisen jälkeen ovat kriittistä aikaa. Minun tapauksessani epävarmuutta lisää se tosiasia, että syövän tyyppi muuntui vasta-ainehoitojen jälkeen ärhäkämmäksi. Niinpä viisainta on vain panna luottamus sen Sanan varaan, että Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Ps. 139:16.)

7 kommenttia:

  1. Hei Pentti, olipa mukavia uutisia. Toivotaan ja rukoillaan, että tauti ei tule uusiutumaan. Teitä molempia siunaten. Tarja ja Alpo

    VastaaPoista
  2. Hei Pentti, olipa mukavia uutisia. Toivotaan ja rukoillaan, että tauti ei tule uusiutumaan. Teitä molempia siunaten. Tarja ja Alpo

    VastaaPoista
  3. Siunausta myös teille ja hyviä vointeja!

    VastaaPoista
  4. Ilo lukea väliaika kommenttisi hyvistä asioista. Turvallista ja levollista oloa Jeesuksen antamassa rauhassa.. tv. Heikki ja Senja

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Siunattua joulunalusaikaa ja joulua teille, Heikki ja Senja!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä helpottaa! Mutta näinhän tämän pitikin mennä. Ja taas löytyi vaikuttava Sana ankkuriksi! - Márta ja Tuomo

    VastaaPoista
  7. Kiitos Marta ja Tuomo, uskolliset esirukoilijat!

    VastaaPoista