Syntymäpäivä

Olen tänään viettänyt syntymäpäivääni. Kuinka erilaisissa tunnelmissa synttäreitä voikaan viettää! Vuosi sitten minulla oli ehkä kaikkein mieleenpainuvin ja iloisin syntymäpäivä, mitä koskaan olen viettänyt (lapsuudessani syntymäpäiviä ei noteerattu juuri millään tavalla). Silloin en voinut vielä millään tavoin aavistaa, millainen vuosi minulla olisi edessä. Silti on sanottava, että tämäkin päivä on ollut oloihin nähden ihan hyvä. Olen saanut onnitteluja, lämmittäviä yhteydenottoja ja lahjojakin.

Lapsiltani sain mm. laadukkaat pipot, jotka tyylikkäällä tavalla verhoavat kaljua päälakeani. Vaimoni kehotti minua hankimaan netin kautta itselleni jonkin mieluisan lahjan. Ajattelin ensiksi, että mitäpä minä enää tarvitsen. Jonkin ajan kuluttua tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja tilasin uuden kuvan- ja videonkäsittelyohjelman. Jospa valokuvaharrastukseni sen myötä vielä elpyisi. Vaimoni on hemmotellut minua pitkin päivää herkullisilla ruoilla…

Kun ajattelen aikoja, jolloin olin vielä terveen kirjoissa, tunnen aika ajoin surun kouraisuja. Ne ajat on nyt jätettävä taakse, ja on kohdattava luopumiseen liittyvät tunnot. Suru on kaiken aikaa läsnä sieluni pohjavirtana, mutta välistä se patoutuu. Silloin olisi tärkeää saada purkaa sitä jollain tavalla. Itkeminen auttaisi, mutta valitettavasti itken hyvin harvoin. Erityisinä armon osoituksina koen hetkiä, jolloin jokin hyvä kirja tai koskettava musiikki laukaisee itkun ja saa sen tulemaan spontaanisti ja syvältä. Surutyö on joka tapauksessa prosessi, jonka toivon etenevän sisimmässäni mahdollisimman terveellä ja parantavalla tavalla.

Voisi ajatella, että vakava sairastuminen herättää kipeitä miksi-kysymyksiä. Miksi tämä kohtasi juuri minua? Olenko tehnyt jotain väärin? Onko tämä rangaistusta jostakin? Minä en kuitenkaan ajattele näin. En kysele Jumalalta, miksi sallit tämän minulle. Pikemminkin ajattelen niin, että on ihme, että olen saanut elää näinkin kauan jokseenkin terveenä. Ja olen kiitollinen niistä vuosista ja vuosikymmenistä. Tämä ei tarkoita sitä, että minulla ei olisi enää elämänhalua. Syvä toiveeni ja rukoukseni on, että tämä, minkä Jumala on sallinut minulle tapahtua, veisi minua lähemmäksi Häntä, elämän lähdettä.