Odottamaton sairaalakeikka

Tästä leikkauksesta toipuminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Olin päivisin aika väsynyt ja minulla alkoi tulla varsinkin iltaisin päänsärkyä. Kuumekin nousi iltaa kohden hieman. Näin jatkui siihen saakka, kun menin syyskuun 30. päivänä lääkärin vastaanotolle kuulemaan, mitä nivusesta leikatusta patista oli käynyt ilmi.

Lääkäri kyseli ensin vointiani ja sanoi sitten, että leikatusta näytteestä on käynyt ilmi, että taudinkuva on valitettavasti muuntunut aggressiivisemmaksi. Tämän vuoksi olisi välttämätöntä aloittaa sytostaattihoidot, vieläpä pian. Hän ehdotti, että jäisin saman tien sairaalaan, jotta seuraavana päivänä voitaisiin tehdä jälleen uusi koko vartalon tietokonekuvaus. Eikä siinä kaikki: koska minulla oli ollut kuumeilua ja päänsärkyä, pitäisi minun päästäni tehdä magneettikuvaus. Näin haluttiin varmistaa, ettei tauti ole levinnyt aivoihinkin. Kysyi, mitä sitten tehdään, jos niin on käynyt. Lääkärin mukaan silloin tarvittaisiin kovemmat myrkyt.

Olin tullut vastaanotolle omalla autolla, koska ajattelin pääseväni heti sen jälkeen kotiin.  Auto oli nyt parkkihallissa, joten soitin vaimolleni ja pyysin, että hän kävisi hakemassa sen pois.

Sairaalassa vietetyn yön jälkeen luokseni tuli potilaskuljettaja pyörätuolin kanssa ja sanoi vievänsä minut tietokonekuvaukseen. Minä sanoin mieluummin käveleväni. Hän ei kuitenkaan antanut periksi, vaan totesi minun olevan hänen vastuullaan. Niinpä sitten köröttelin pyörätuolissa tuon kilometrin mittaisen matkan hyvin mutkikasta reittiä kuvauspaikalle. Suunnitelmien mukaan minun piti päästä magneettikuvaukseen kohta tietokonekuvauksen jälkeen. Kävi kuitenkin niin, että en päässyt magneettikuvaukseen koko päivänä, sillä väliin oli tullut kiireellisiä tapauksia.

Seuraavana aamuna minut sitten kärrättiin magneettikuvaukseen. Kuvausta odotellessa minua pelotti aika tavalla. Itse kuvausta en pelännyt lainkaan, vaikka olihan se melko eksoottinen kokemus: kaksikymmentä minuuttia hievahtamatta tiukasti kytkettynä ja koteloituna sekä työnnettynä putkeen, jossa laite päästeli mitä oudoimpia ääniä. Sen sijaan minua pelotti se mahdollisuus, että syöpäsoluja löytyisi aivoistakin. Helpotus olikin suuri, kun melko pian kuvauksen jälkeen lääkäri kävi minua katsomassa ja kertoi, että aivot ovat puhtaat. Samalla hän sanoi, että sytostaattihoidot voidaan nyt aloittaa.