Seuraa

lauantai 17. lokakuuta 2020

Eturauhasleikkaus



Kun olimme saapuneet Suomeen, alkoi terveyteeni liittyvissä kysymyksissä tapahtua asioita tiuhaan tahtiin. Panin Suomen kännykkäni päälle lentoasemalla heti, kun olimme nostaneet matkalaukkumme hihnalta. Saman tien sain tekstiviestin: ”Teille on varattu toimenpideaika 17.3.2020, otatteko sen vastaan. Vastatkaa KYLLÄ tai EI 24 tunnin kuluessa.” Vastasin oitis ”KYLLÄ”. Tiesin näet tämän viestin tarkoittavan eturauhasleikkausta. Olin edellisenä vuonna kesän kynnyksellä kärsinyt äkillisestä virtsaummesta, joka oli hyvin kiusallinen ja kesti hyvän aikaa, kunnes sain sitä helpottavan lääkityksen. Kokemus oli niin epämiellyttävä, että ilmoittauduin tuolloin leikkausjonoon. Hoitotakuun vuoksi minä olisin päässyt leikkaukseen jo edeltävän syksyn lopulla, mutta matkan takia leikkausaika oli lykkääntynyt.

Niinpä sitten menin tuona mainittuna päivänä sairaalaan jo aamutuimaan. Operaatio toteutettiin viherlaserleikkauksena paikallispuudutuksessa, ja se kesti parisen tuntia. Leikkauksen päätyttyä joku sairaanhoitajista pyysi minulta anteeksi sitä, että he olivat puhuneet niin paljon. Koronatilanne oli juuri tuolloin nopeasti pahenemassa ja aiheutti luonnollisesti huolta ja levottomuutta hoitajissa. Leikkaus onnistui hyvin, ja minut kotiutettiin jo samana päivänä. Toipuminen oli nopeaa ja liki kivutonta. Leikkauksen myötä PSA-arvoni laski 0,35:een, mikä hämmästytti minua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti