Seuraavaksi korvanjuuressa jököttävän patin tutkimukset siirtyivät julkiselle puolelle. Kävin parin kuukauden välein uusissa tutkimuksissa, joissa patti näytti alkuun vähän kasvavan, ja sen poistamistakin pohdittiin, mutta toimiin ei kuitenkaan ryhdytty. Seuraavassa UÄ-tutkimuksessa patin todettiin sen sijaan hivenen pienentyneen. Ja sitten vihdoin, kun oli kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun ensi kerran patti ilmoitti itsestään, se ikään kuin romahti omia aikojaan. Tämä näkyi ultraäänitutkimuksessa selvästi. Hoitava lääkäri totesi silloin, että lopetetaan tutkimukset tähän.
Ja todellakin, patti hävisi itsekseen niin, ettei
siitä jäänyt mitään havaittavaa jäljelle. Minä tietysti huokaisin syvään
helpotuksesta. Pitkällinen tutkinnan alaisena olo oli käynyt voimille ja
hermoille. Niinpä ei mennyt kauan, kun
olin unohtanut koko jupakan. Tämän jälkeen sain elää melkein kaksi ja puoli
vuotta onnellisen tietämättömänä siitä mitä oli tulossa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti