Ajattelin lähteä kotiin...

Viikko sitten näihin aikoihin tulin kotiin tuoreimmalta sairaalareissulta. Olin tullut sairaalaan jo kello kahdeksaksi. Tuolloin minut ohjattiin huoneeseen, jossa lääkäri etsi kainaloni alapuolelta ultraäänilaitteella suurentuneen imusolmukkeen. Sitten hän keihästi siihen teräslangan merkiksi leikkaavalle lääkärille: tästä kun leikkaat, saat hyvän saaliin. 

Tämän jälkeen minut ohjattiin odotusaulaan ja sieltä jonkin ajan kuluttua sonnustautumaan sairaalan vaatteisiin. Vielä hyvä tovi odottelua ja sitten sairaanhoitajan haastatteluun, minkä yhteydessä tapasin myös leikkaavan naislääkärin. Sittenkin jouduin vielä odottelemaan jonkin aikaa, ennen kuin minut ohjattiin leikkaussaliin.

Leikkaussalissa hoitajat valmistelivat minut operaatiota varten. Pian tämän jälkeen nukutuslääkäri pani kuonokopan kasvoilleni ja kehotti hengittämään syvään. Kymmenkunta kertaa ehdin vetäistä henkeä, kun taju lähti. Kun heräämössä havahduin tajuihini, lähdin heti kampeamaan itseäni ylös sängyltä. Hoitaja huomasi aikeeni ja kysyi: "Mitäs sinä aiot tehdä?" "Ajattelin lähteä tästä kotiin", vastasin. "Ei täältä noin vaan lähdetä", toppuutteli hoitaja. Taisin olla vielä vähän tokkurassa nukutuksen jäljiltä.

Aikani makoiltuani minut kuskattiin - vastustuksestani huolimatta - pyörätuolilla kotiuttamisyksikköön, jossa sain juotavaa ja syötävää. Samassa huoneessa oli toinen potilas, jolta oli otettu näyte melanooman mahdollisen leviämisen selvittämiseksi. Tämän noin kuusikymppisen miehen kanssa syntyi oikein hyvä ja avoin keskustelu. Kotiuttamisyksiköstä emme päässeet pois ennen kuin olimme käyneet pissalla. Melko kauan tätä tärkeää toimitusta saikin odottaa.

Leikkaushaava on nyt parantunut hyvin, mutta kuntosalille minun luvattiin mennä vasta parin viikon päästä leikkauksesta. Juuri äsken sain tekstiviestin, jossa minut kutsuttiin lääkärin vastaanotolle perjantaiksi 9. toukokuuta klo 9.00. Silloin siis saan kuulla, millaisen diagnoosin patologi on otetun näytteen pohjalta väsännyt.

Olen viime aikoina kuunnellut monta Tommy Hellstenin kirjaa: Enää en pelkää, Kun uskalsin olla totta, Olemisen voima. Näissä kirjoissa on runsaasti hengellistä sanomaa, vaikka sitä tuodaankin paljolti esille psykologian kielellä. Olen saanut näistä ajattelemisen aihetta, rohkaisua ja lohtua. Jumala puhuu tavalla ja toisella, sitä ei vain aina huomata.

Piinaviikot jatkuvat

Kävin viime viikon perjantaina ns. PET-TT-tutkimuksessa. Minun oli mentävä sairaalaan varhain aamulla ja juotava sitä ennen litra vettä. Kyynärtaipeen laskimoon ruiskutettiin radioaktiivista lääkeainetta, minkä jälkeen oli levättävä kaikessa rauhassa 50 minuuttia. Sitten seurasi varsinainen kuvaus, jossa oli maattava selällään kädet ylhäällä ikään kuin antautumisen merkiksi. Tämä kuvaus kesti puoli tuntia.

Tänään lääkäri soitti tuloksista. Kuvaus paljasti samat suurentuneet imusolmukkeet kuin aiemmassa TT-kuvauksessa. Imusolmukkeissa näkyi jonkin verran aktiivisuutta, mutta lääkäri oli edelleen sitä mieltä, että kyseessä on todennäköisimmin follikulaarinen lymfooma eli lievempi syöpämuoto. Jotta asiasta saataisiin täysi varmuus, minun on kuitenkin mentävä parin viikon sisällä pieneen leikkaukseen, jossa otetaan näytepala jostakin suurentuneesta imusolmukkeesta. 

Näytteen tutkiminen kestää pari viikkoa, joten piinaviikot jatkuvat vielä ainakin noin kuukauden verran - sopivasti pääsiäisen aikoihin. On kuitenkin lohdullista, että voin panna turvani Jeesukseen, joka on kanssani joka päivä ja ymmärtää tilanteeni. "Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan (Hepr. 2:18)".