Jäädään seuraamaan

 

Kävin tänään kuulemassa patologin kirjaamat tutkimustulokset. Minut otti vastaan sama nuori naislääkäri kuin edellisilläkin kerroilla. Pienestä hymynkareesta hänen kasvoillaan päättelin, että tulokset saattaisivat olla huojentavia - ja niin ne olivatkin. Hän kertoi, että kyseessä on todellakin follikulaarinen lymfooma, kuten oli arveltukin. 

Viimeaikaisten lääketieteellisten tutkimusten mukaan tätä syöpälajia ei ole tarpeen hoitaa, ei edes biologisilla lääkkeillä.  Niistä ei ole varsinaista hyötyä, sillä taudin luonne on sellainen, että se saattaa aika ajoin uusia, mutta sen ilmentymät kehossa voivat myös kadota omia aikojaan. Tätä mieltä oli kuulemma ollut syöpätautien erikoislääkärikin, jota tämä minun lääkärini oli konsultoinut. Tauti on krooninen ja käyttäytyy samaan tapaan kuin herpesvirus. 

Niinpä minunkin tapauksessani jäädään vain seuraamaan, miten tilanne kehittyy. Seuraava kontrollikäynti on joskus alkusyksystä. Jos jotain yllättävää ilmenee ennen sitä, on tietysti otettava yhteys sairaalaan.

Arvaapa, olinko kiitollinen Jumalalle kuultuani nämä uutiset. Arvasit ihan oikein! Jumala on armollinen ja hyvä! - Lähtiessäni annoin lääkärille palautetta hyvästä ja asiantuntevasta hoidosta ja sanoin, että hän pääsee varmasti urallaan vielä pitkälle.

Ajattelin lähteä kotiin...

Viikko sitten näihin aikoihin tulin kotiin tuoreimmalta sairaalareissulta. Olin tullut sairaalaan jo kello kahdeksaksi. Tuolloin minut ohjattiin huoneeseen, jossa lääkäri etsi kainaloni alapuolelta ultraäänilaitteella suurentuneen imusolmukkeen. Sitten hän keihästi siihen teräslangan merkiksi leikkaavalle lääkärille: tästä kun leikkaat, saat hyvän saaliin. 

Tämän jälkeen minut ohjattiin odotusaulaan ja sieltä jonkin ajan kuluttua sonnustautumaan sairaalan vaatteisiin. Vielä hyvä tovi odottelua ja sitten sairaanhoitajan haastatteluun, minkä yhteydessä tapasin myös leikkaavan naislääkärin. Sittenkin jouduin vielä odottelemaan jonkin aikaa, ennen kuin minut ohjattiin leikkaussaliin.

Leikkaussalissa hoitajat valmistelivat minut operaatiota varten. Pian tämän jälkeen nukutuslääkäri pani kuonokopan kasvoilleni ja kehotti hengittämään syvään. Kymmenkunta kertaa ehdin vetäistä henkeä, kun taju lähti. Kun heräämössä havahduin tajuihini, lähdin heti kampeamaan itseäni ylös sängyltä. Hoitaja huomasi aikeeni ja kysyi: "Mitäs sinä aiot tehdä?" "Ajattelin lähteä tästä kotiin", vastasin. "Ei täältä noin vaan lähdetä", toppuutteli hoitaja. Taisin olla vielä vähän tokkurassa nukutuksen jäljiltä.

Aikani makoiltuani minut kuskattiin - vastustuksestani huolimatta - pyörätuolilla kotiuttamisyksikköön, jossa sain juotavaa ja syötävää. Samassa huoneessa oli toinen potilas, jolta oli otettu näyte melanooman mahdollisen leviämisen selvittämiseksi. Tämän noin kuusikymppisen miehen kanssa syntyi oikein hyvä ja avoin keskustelu. Kotiuttamisyksiköstä emme päässeet pois ennen kuin olimme käyneet pissalla. Melko kauan tätä tärkeää toimitusta saikin odottaa.

Leikkaushaava on nyt parantunut hyvin, mutta kuntosalille minun luvattiin mennä vasta parin viikon päästä leikkauksesta. Juuri äsken sain tekstiviestin, jossa minut kutsuttiin lääkärin vastaanotolle perjantaiksi 9. toukokuuta klo 9.00. Silloin siis saan kuulla, millaisen diagnoosin patologi on otetun näytteen pohjalta väsännyt.

Olen viime aikoina kuunnellut monta Tommy Hellstenin kirjaa: Enää en pelkää, Kun uskalsin olla totta, Olemisen voima. Näissä kirjoissa on runsaasti hengellistä sanomaa, vaikka sitä tuodaankin paljolti esille psykologian kielellä. Olen saanut näistä ajattelemisen aihetta, rohkaisua ja lohtua. Jumala puhuu tavalla ja toisella, sitä ei vain aina huomata.

Piinaviikot jatkuvat

Kävin viime viikon perjantaina ns. PET-TT-tutkimuksessa. Minun oli mentävä sairaalaan varhain aamulla ja juotava sitä ennen litra vettä. Kyynärtaipeen laskimoon ruiskutettiin radioaktiivista lääkeainetta, minkä jälkeen oli levättävä kaikessa rauhassa 50 minuuttia. Sitten seurasi varsinainen kuvaus, jossa oli maattava selällään kädet ylhäällä ikään kuin antautumisen merkiksi. Tämä kuvaus kesti puoli tuntia.

Tänään lääkäri soitti tuloksista. Kuvaus paljasti samat suurentuneet imusolmukkeet kuin aiemmassa TT-kuvauksessa. Imusolmukkeissa näkyi jonkin verran aktiivisuutta, mutta lääkäri oli edelleen sitä mieltä, että kyseessä on todennäköisimmin follikulaarinen lymfooma eli lievempi syöpämuoto. Jotta asiasta saataisiin täysi varmuus, minun on kuitenkin mentävä parin viikon sisällä pieneen leikkaukseen, jossa otetaan näytepala jostakin suurentuneesta imusolmukkeesta. 

Näytteen tutkiminen kestää pari viikkoa, joten piinaviikot jatkuvat vielä ainakin noin kuukauden verran - sopivasti pääsiäisen aikoihin. On kuitenkin lohdullista, että voin panna turvani Jeesukseen, joka on kanssani joka päivä ja ymmärtää tilanteeni. "Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan (Hepr. 2:18)". 

Tutkimukset jatkuvat

Kävin viime viikolla TT-kuvauksessa ja eilen lääkärin vastanotolla kuulemassa tulokset. Jonkin verran suurentuneita imusoluja löytyi niskan lisäksi muutamasta paikasta muualtakin. Seuraavaksi menen PET-kuvaukseen, josta nähdään, onko suurentuneissa imusoluissa aktiivisuutta. Tämäkin tutkimus on minulle ennalta tuttu. Sitten otetaan vielä mahdollisesti näyte jostakin kasvaneesta imusolusta ja tutkitaan se. 

Näin saadaan selville, onko kyseessä hitaasti etenevä follikulaarinen syöpämuoto vai aggressiivinen syöpämuoto. Lääkäri piti ensin mainittua todennäköisempänä, sillä syövän sytostaattihoitojen päättymisestä on jo yli neljä vuotta. Mutta varmuutta ei ole ennen kuin todistetaan... Toivon ja rukoilen parasta;  tehköön Herra joka tapauksessa niin kuin hyväksi näkee.

Taasko se alkaa?

Parisen viikkoa sitten huomasin, että niskaani oli kasvanut jonkinlainen nystyrä, pieni patti. Mietin muutamia päiviä, mistä se olisi tullut. Olinko saanut siihen jossain vaiheessa osumaa vai mistä oli kyse. Lopulta päätin ottaa yhteyttä syöpäpolille; olivathan he kehottaneet ottamaan yhteyttä, jos jotakin poikkeavaa ilmenee. Sain ajan lääkärin vastaaontolle, ja kävin siellä eilen. 

Nuori naislääkäri kyseli vointia ja tunnusteli sitten kriittisiä paikkoja. Mitään hälyttävää ei tuota pattia lukuun ottamatta tuntunut löytyvän. Hän arveli, että follikulaarinen lymfooma on ilmoittanut taas olemassaolostaan. Tämä syöpämuotohan on luonteeltaan krooninen. Se voi olla pitkäänkin hiljaa, kunnes se taas aktivoituu. Onneksi se on kuitenkin suhteellisen helposti hoidettavissa.

Jatkotoimena lääkäri määräsi TT-kuvauksen, joka tehdään ensi viikon torstaina eli 20.3. Tulosten tultua mietitään, mitä seuraavaksi tehdään: otetaanko näytepala, hoidetaanko sädehoidolla vai jäädäänkö seuraamaan tilannetta. Lääkärin vastaanotto on  tiistaina 25. tätä kuuta.

Viime postauksestani on aikaa liki tasan vuosi. Olen ollut oikein hyvässä kunnossa, tehnyt kävelylenkkejä päivittäin, käynyt kolmisen kertaa viikossa kuntosalilla ja pelannut kerran viikossa sulkapalloa - silloin kun sali on ollut vapaana.

Henkisesti on aika raskasta aloittaa taas kaikki ikään kuin alusta. Toisaalta ajattelen niin, että on hyvä olla hoidon piirissä; sittenpähän saan tietää, mikä todellinen tilanne on. Uskon, että päiväni ovat Jumalan käsissä ja että tälläkin vaiheella on jokin merkitys hänen suunnitelmassaan minun parhaakseni.

Survival test

Pari viikkoa sitten kävin kontrollikäynnillä sairaalassa. Ennen tätä käyntiä kävin verikokeessa, mutta TT-kuvauksessa minun ei tällä kertaa tarvinnut käydä. Lääkäri tunnusteli kriittiset paikat ja kuunteli sydäntä ja totesi, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Verikokeiden tulosten hän sanoi olevan erinomaiset. Lohdulliselta tuntui, kun hän sanoi, että taudin vakavamman muodon uusiminen on epätodennäköistä, koska sytostaattihoitojen päättymisestä on jo yli kolme vuotta. Sen sijaan lievempi muoto, follikulaarinen lymfooma, saattaa ilmoitella itsestään jossain vaiheessa. Seuraava kontrolli on vasta 1,5 vuoden päästä, jos ei mitään poikkeavaa sitä ennen ilmene.

Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että sain näin huojentavia tietoja, etenkin nyt kun edessä on pitkähkö survival-jakso. Vaimo näet matkustaa muutaman päivän päästä pariksi kuukaudeksi tyttäremme perheen luokse Uuteen-Seelantiin. Onneksi hän on tehnyt muutamia kodinhoitoon liittyviä opetusvideoita, jotka auttanevat minua selviytymään yksikseni.

Hyvvee ja huonoo

 

Tänään ajoin sankan lumipyryn seassa lääkärin vastaanotolle kuulemaan, mitä sanottavaa hänellä on taannoisista ultraäänikuvista. Minut otti vastaan nuori iloisen oloinen nainen. Hän totesi, että hyvältä näyttää: imusolmukkeiden koko ei ole muuttunut. Uutta tietoa oli se, että suurentuneiden imusolmukkeiden pieni koko, soikea muoto ja rasvanidus viittaavat siihen, että ne ovatkin reaktiivisia imusolmukkeita eli normaaleja, terveitä imusolmukkeita.  

Lääkärin mukaan nyt riittää, että tulen seuraavan kerran vastaanotolle neljän kuukauden päästä, jos ei mitään yllättävää ilmene. Tällöin ei tehdä lainkaan kuvauksia, vaan ainoastaan tunnustellaan eli palpoidaan kriittiset paikat.  Kuvaukset eivät hänen mukaansa ole aivan riskittömiä, ja onhan minut totta vieköön kuvattu tähän mennessä melko monta kertaa. Koin nämä tiedot rukousvastauksena; olin pyytänyt, että jospa Taivaan Isä antaisit minun kuulla tällä kertaa jotain lohdullista.

PS Edellä kuvatun vastapainoksi vaimo sai tänään koronatestistä positiivisen tuloksen – ensi kertaa elämässään. Minä en ole vielä sairastunut siihen…