Tutkimukset jatkuvat

Kävin viime viikolla TT-kuvauksessa ja eilen lääkärin vastanotolla kuulemassa tulokset. Jonkin verran suurentuneita imusoluja löytyi niskan lisäksi muutamasta paikasta muualtakin. Seuraavaksi menen PET-kuvaukseen, josta nähdään, onko suurentuneissa imusoluissa aktiivisuutta. Tämäkin tutkimus on minulle ennalta tuttu. Sitten otetaan vielä mahdollisesti näyte jostakin kasvaneesta imusolusta ja tutkitaan se. 

Näin saadaan selville, onko kyseessä hitaasti etenevä follikulaarinen syöpämuoto vai aggressiivinen syöpämuoto. Lääkäri piti ensin mainittua todennäköisempänä, sillä syövän sytostaattihoitojen päättymisestä on jo yli neljä vuotta. Mutta varmuutta ei ole ennen kuin todistetaan... Toivon ja rukoilen parasta;  tehköön Herra joka tapauksessa niin kuin hyväksi näkee.

Taasko se alkaa?

Parisen viikkoa sitten huomasin, että niskaani oli kasvanut jonkinlainen nystyrä, pieni patti. Mietin muutamia päiviä, mistä se olisi tullut. Olinko saanut siihen jossain vaiheessa osumaa vai mistä oli kyse. Lopulta päätin ottaa yhteyttä syöpäpolille; olivathan he kehottaneet ottamaan yhteyttä, jos jotakin poikkeavaa ilmenee. Sain ajan lääkärin vastaaontolle, ja kävin siellä eilen. 

Nuori naislääkäri kyseli vointia ja tunnusteli sitten kriittisiä paikkoja. Mitään hälyttävää ei tuota pattia lukuun ottamatta tuntunut löytyvän. Hän arveli, että follikulaarinen lymfooma on ilmoittanut taas olemassaolostaan. Tämä syöpämuotohan on luonteeltaan krooninen. Se voi olla pitkäänkin hiljaa, kunnes se taas aktivoituu. Onneksi se on kuitenkin suhteellisen helposti hoidettavissa.

Jatkotoimena lääkäri määräsi TT-kuvauksen, joka tehdään ensi viikon torstaina eli 20.3. Tulosten tultua mietitään, mitä seuraavaksi tehdään: otetaanko näytepala, hoidetaanko sädehoidolla vai jäädäänkö seuraamaan tilannetta. Lääkärin vastaanotto on  tiistaina 25. tätä kuuta.

Viime postauksestani on aikaa liki tasan vuosi. Olen ollut oikein hyvässä kunnossa, tehnyt kävelylenkkejä päivittäin, käynyt kolmisen kertaa viikossa kuntosalilla ja pelannut kerran viikossa sulkapalloa - silloin kun sali on ollut vapaana.

Henkisesti on aika raskasta aloittaa taas kaikki ikään kuin alusta. Toisaalta ajattelen niin, että on hyvä olla hoidon piirissä; sittenpähän saan tietää, mikä todellinen tilanne on. Uskon, että päiväni ovat Jumalan käsissä ja että tälläkin vaiheella on jokin merkitys hänen suunnitelmassaan minun parhaakseni.

Survival test

Pari viikkoa sitten kävin kontrollikäynnillä sairaalassa. Ennen tätä käyntiä kävin verikokeessa, mutta TT-kuvauksessa minun ei tällä kertaa tarvinnut käydä. Lääkäri tunnusteli kriittiset paikat ja kuunteli sydäntä ja totesi, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Verikokeiden tulosten hän sanoi olevan erinomaiset. Lohdulliselta tuntui, kun hän sanoi, että taudin vakavamman muodon uusiminen on epätodennäköistä, koska sytostaattihoitojen päättymisestä on jo yli kolme vuotta. Sen sijaan lievempi muoto, follikulaarinen lymfooma, saattaa ilmoitella itsestään jossain vaiheessa. Seuraava kontrolli on vasta 1,5 vuoden päästä, jos ei mitään poikkeavaa sitä ennen ilmene.

Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että sain näin huojentavia tietoja, etenkin nyt kun edessä on pitkähkö survival-jakso. Vaimo näet matkustaa muutaman päivän päästä pariksi kuukaudeksi tyttäremme perheen luokse Uuteen-Seelantiin. Onneksi hän on tehnyt muutamia kodinhoitoon liittyviä opetusvideoita, jotka auttanevat minua selviytymään yksikseni.

Hyvvee ja huonoo

 

Tänään ajoin sankan lumipyryn seassa lääkärin vastaanotolle kuulemaan, mitä sanottavaa hänellä on taannoisista ultraäänikuvista. Minut otti vastaan nuori iloisen oloinen nainen. Hän totesi, että hyvältä näyttää: imusolmukkeiden koko ei ole muuttunut. Uutta tietoa oli se, että suurentuneiden imusolmukkeiden pieni koko, soikea muoto ja rasvanidus viittaavat siihen, että ne ovatkin reaktiivisia imusolmukkeita eli normaaleja, terveitä imusolmukkeita.  

Lääkärin mukaan nyt riittää, että tulen seuraavan kerran vastaanotolle neljän kuukauden päästä, jos ei mitään yllättävää ilmene. Tällöin ei tehdä lainkaan kuvauksia, vaan ainoastaan tunnustellaan eli palpoidaan kriittiset paikat.  Kuvaukset eivät hänen mukaansa ole aivan riskittömiä, ja onhan minut totta vieköön kuvattu tähän mennessä melko monta kertaa. Koin nämä tiedot rukousvastauksena; olin pyytänyt, että jospa Taivaan Isä antaisit minun kuulla tällä kertaa jotain lohdullista.

PS Edellä kuvatun vastapainoksi vaimo sai tänään koronatestistä positiivisen tuloksen – ensi kertaa elämässään. Minä en ole vielä sairastunut siihen…

Vihkisormus uusiksi

Pari kuukautta sitten löytyi TT-kuvauksessa vasemmasta kainalosta kaksi jonkin verran suurentunutta imusolmuketta. Lääkäri passitti minut niiden takia ultraäänikuvaan. Tämä tutkimus tehtiin pari päivää sitten. Nuoren näköinen naislääkäri hiulasi UÄ-laitteella kainaloa pitkään ja hartaasti ja kävi välillä tarkistamassa tietokoneelta taannoista TT-kuvaa – eikä sanonut sanaakaan. Minua rupesi jo vähän hirvittämään, mitähän sieltä oikein löytyy, kun se näin kauan kestää. Lopulta hän ilmoitti, että esiintymät ovat pysyneet samankokoisina. Huh, sehän helpotti!

Tämän kuun viimeisenä päivänä on lääkärin vastaanotto, jossa kuulen, onko aihetta jatkotutkimuksiin. Maalaisjärjellä ajatellen ei pitäisi olla, mutta varmaan taas muutaman kuukauden päästä odottaa jo kovin tutuksi tullut tietokonetomografia.

Olen pysynyt muuten hyvässä kunnossa. Treeniohjelmaani on tänä syksynä tullut uutena  ohjattu kuntosalijumppa maanantaisin, torstain lentopalloilta ja lauantain omaehtoinen kuntosaliharjoittelu. Urheilijahan ei tunnetusti tervettä päivää näe. Niinpä minullakin on ollut lentopallo-ottelujen jälkeisinä päivinä niska- ja korvakipuja. Viime kerralla vasemman käden nimetön sai osumaa niin, että sormi turposi aika pahasti. Vihkisormus ei lähtenyt millään ilveellä irti sormesta. Niinpä minun piti kutsua eräs ystäväni apuun. Hän katkaisi sormuksen voimapihdeillä, joten nyt toipuminen on päässyt etenemään. Kyllä kuntoilusta on monipuolista iloa!

Koukku

 

Eilinen lääkärissä käynti tuotti sekä rohkaisevaa tietoa että yhden koukun. Ensin lääkäri kertoi verikokeiden tulokset, jotka olivat joka suhteessa erittäin hyvät.

Minulla on ollut toissa keväästä asti kaksi pientä esiintymää kehossani, toinen rintakehän päällä toinen korvan alla. Niitä hoidettiin vasta-ainehoidolla ja sädettämällä – ja tämän jälkeen ne pienenivät jonkin verran. Nyt kuvista oli käynyt ilmi, että korvan alla oleva esiintymä on edelleen pienentynyt ja arpeutunut ja rintakehän päällinen esiintymä on pysynyt samankokoisena.

Mistään muualta ei löytynyt mitään poikkeavaa – paitsi vasemmasta kainalosta. Täältä löytyi kaksi hieman suurentunutta imusolmuketta, jotka olivat seitsemän millin kokoisia. Esiintymät ovat siis todella pieniä, ja lääkärin mukaan saattavat olla myös aivan normaalia, ei sairausperäistä kasvua. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että kainalosta kannattaa ottaa kahden kuukauden päästä ultraäänikuva. Jos esiintymät olisivat silloin suurentuneet, niille annettaisiin sädehoitoa.

Tuntuu siltä, että tutkimustuloksissa toistuu sellainen kaava, että kaikki näyttää hyvältä, mutta löytyy kuitenkin jokin seikka, joka jää huolettamaan – ikään kuin koukuksi, joka nostaa pelkoja pintaan. Esimerkiksi pari vuotta sitten tutkimustulokset olivat oikein hyvät, mutta keuhkoista oli löytynyt pientä varjostumaa. Tätä tutkittiin sitten röntgenillä moneen kertaan. Viime tutkimuksissa asiasta ei enää ole puhuttu mitään, joten se huolen aihe on poissa.

Ehkä minä tarvitsen tätä koulua, jossa joudun työstämään pelkokäyttäytymistäni. Tiedän, että rakkaudessa ei ole pelkoa ja että täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Vain Jumala on täydellinen rakkaus, joten hänen pakeilleen minun on ahkerasti mentävä…

Kontrolli

Syöpäkontrolli on jälleen ovella. Tänään minulle tehdään TT-kuvaus, ja ensi viikon tiistaina menen kuulemaan lääkäriltä tulokset. Edellisestä TT-kuvauksesta on kulunut yli puoli vuotta. Melkein vuoden olen saanut elää suhteellisen huolettomasti ilman minkäänlaista hoitoa. Olen siitä hyvin kiitollinen Jumalalle. Vaikka en ole huomannut kehossani mitään poikkeavaa, kontrollikäynti jännittää silti.

Kuntoni on ollut hyvä, ja olen touhunnut viime kevään ja tämän kesän mittaan monenlaista. Varsin työläs prosessi oli aurinkopaneelien asennus katollemme. No, itse emme niitä toki asentaneet, mutta etukäteistöitä oli runsaasti.

Metsuri kaatoi ja katkoi parikymmentä isoa koivua ja mäntyä. Meidän työmme oli raahata pölkyt, lumessa tarpoen,  rinnettä ylös kasaan, osallistua pölkkyjen pilkkomiseen halkomakoneella parin kaverin kanssa ja tehdä klapeista pinot. Kova homma oli myös oksien karsiminen, katkominen ja näin syntyneiden klapien pinoaminen. Klapiyrittäjä, halkomakoneen omistaja, totesi, että nyt teillä riittää polttopuita seitsemäksi vuodeksi. Tämä urakka kesti kaikkineen reippaat kaksi kuukautta.

Kesällä uin ahkerasti ja varsin pitkiä matkoja vesijuoksuvyön kanssa. Marjakauden alettua keskityin mustikoiden poimintaan. Nyt se aika on jo ohi. Saimme kokoon 170 litraa mustikkaa, josta minä poimin aivan valtaosan. Puolukat eivät ole vielä riittävän kypsiä poimittaviksi.